Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy puiston keskelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii ympäröivää vehreyttä.)*
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty rauha, joka laskeutuu päälle heti, kun astutaan Mataraisen puistoon. Täällä kaupungin melu vaimenee ja luonto ottaa vallan. Hengittäkääpä syvään – tuoksuu multa, kostea sammal ja vanha puu. Täällä me emme ole vain kävelyllä puistossa, vaan me olemme astumassa aikakoneeseen. Tällaiset paikat ovat kaupungissamme kuin pieniä saarekkeita, joissa aika tuntuu pysähtyneen. Kun katsotte näitä suuria puita, miettikää, kuinka monta sukupolvea on kulkenut näiden samojen polkujen läpi, etsinyt täältä lohtua tai vain hetken hiljaisuutta. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä arkisto, joka kantaa mukanaan muistoja ajasta, jota ei enää kirjoiteta historiankirjoihin.
Jos menemme hieman syvemmälle tähän paikkaan historiaan, meidän täytyy tajuta, ettei tämä puisto ole syntynyt sattumalta. Alun perin tällaiset alueet olivat osa laajempaa maaseutumaisemaa, jota hallitsivat pienviljely ja luonnonvarojen hyödyntäminen. Mataraisen kaltaiset paikat heijastavat sitä aikaa, kun ihminen ja luonto elivät tiiviimmässä, joskus jopa raa’assa vuorovaikutuksessa. Täällä on raivattu peltoja ja hakattu metsää, jotta perheet selviytyisivät. Mutta kun kaupungistuminen alkoi vyöryä päälle, osa näistä alueista säästyi. Ne jäivät ikään kuin välitiloiksi, joissa vanha maailma kohtasi uuden. Täällä on nähty työläisten raskasta arkea ja kenties myös herrasväen sunnuntaikävelyitä. Jokainen kivi ja jokainen vanha puunrunko kertoo tarinaa siitä, miten me olemme muokanneet ympäristöämme, mutta miten luonto lopulta aina pyrkii ottamaan takaisin sen, mikä sille kuuluu. Se on jatkuvaa vuoropuhelua menneisyyden ja nykyisyyden välillä.
Mutta tietysti jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei löydy virallisista dokumenteista. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskittu, että Mataraisen puisto ei ole täysin tyhjä. Sanotaan, että tietyissä kohdissa, erityisesti hämärän aikaan, voi tuntea jonkun katseen niskassaan tai kuulla vaimeaa kuiskausta tuulen huminassa. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai ovatko täällä vaeltaneet sielut, jotka eivät koskaan löytäneet tietään pois? Jotkut uskovat, että puiston vanhimmat puut toimivat portteina menneisyyteen. On kerrottu tarinoita kadonneista esineistä, jotka ilmestyvät ja katoavat mystisesti, kuin puisto itse leikkisi meillä. Nämä myytit ovat osa paikan sielua; ne tekevät tästä metsiköstä enemmän kuin vain kokoelman puita. Ne muistuttavat meitä siitä, että maailmassa on vielä asioita, joita emme pysty täysin selittämään järjellä.
Nyt kun olemme kulkeneet tämän matkan läpi, haluan haastaa teidät yhteen asiaan. Kun jatkatte matkaanne, älkää vain kävelkö, vaan pysähtykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja yrittäkää kuulla se, mitä puisto yrittää kertoa. Etsikää se kohta, jossa tunnette itsenne osaiseksi tätä suurta ketjua. Mataraisen puisto on meille lahja, muistutus siitä, mistä olemme tulleet ja mitä meidän tulisi suojella. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historian ja mystiikan polun kanssani. Toivon, että vietätte täällä vielä hetken omassa rauhassanne ja annatte tämän paikan taian vaikuttaa teihin. Hyvää matkaa eteenpäin.