Luku 1
(Opas pysähtyy puiston keskelle, levittää kätensä ja katsoo ryhmää lämpimästi, pieni hymy huulillaan.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä nyt kuuluu lasten naurua, pallojen pomppua ja kaupungin kaukainen humina, on jotain sellaista, mitä silmä ei ensi kertaa näe. Herttoniemen liikuntapuisto ei ole vain nurmea, juoksuratoja ja katsomoita. Se on kerrostuma. Kun seisotte tässä, te seisotte historian päällä. Tunnetteko te sen? Tuon hienoisen jännitteen modernin urheilun ja menneiden vuosikymmenien välillä. Täällä ilma tuntuu erilaiselta; se kantaa mukanaan muistoja ajasta, jolloin tämä alue ei ollutkaan kaupungin virkistyskeskus, vaan jotain aivan muuta. Tervetuloa paikkaan, jossa Helsingin kasvukivut ja urheilun riemu kohtaavat.
Jos kelaisimme aikaa taaksepäin, tämä maisema muuttuisi täysin. Ennen kuin täällä rakennettiin urheilukenttiä, Herttoniemi oli työläisten ja teollisuuden sydän. Alueen historia on tiukasti kytköksissä Helsingin kasvuun ja siihen, miten kaupunki laajeni itään. Muistakaa, että tämä koko seutu oli aikoinaan maaseutua ja metsää, kunnes tehtaat ja asuintalot alkoivat syödä tilaa. Liikuntapuiston kohdalla on ollut vaiheita, jolloin maa on palvellut käytännön tarpeita, ei vapaa-aikaa. Sotien jälkeinen aika toi mukanaan tarpeen terveykselle ja yhteisöllisyydelle. Urheilupuisto syntyi vastaamaan tähän; se oli lupaus paremmasta huomisesta, paikassa, jossa jokainen nuori sai kokeilla rajojaan ja jokainen perhe löytää hengähdyspaikan betonin keskeltä. Se oli osa suurta kaupunkisuunnittelun visiota, jossa työn ja levon tasapaino oli vihdoin löydetty.
Mutta tiedättekö, jokaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta virallisiin opasteisiin. Täällä Herttoniemessä on aina liikkunut huhuja maan alla kulkevista käytävistä ja vanhoista rakenteista, jotka jäivät uuden päälle. Jotkut sanovat, että puiston reunoilla, siellä missä metsikkö alkaa tihentyä, voi joskus tuntea katseen niskassaan. Onko se vain mielikuvitusta, vai kenties muisto niistä ihmisistä, jotka kulkivat täällä ennen meitä – työläisistä, jotka palasivat tehtaalta kotiinsa, tai sotaveteraaneista, jotka etsivät täältä rauhaa? Tämän puiston alla uinuu kaupungin hiljainen muisti. Se on kuin kirja, jonka sivut on peitetty nurmella, ja vain ne, jotka osaavat pysähtyä ja kuunnella, kuulevat menneisyyden kuiskausten.
Nyt kun olette nähneet ja kuulleet tämän, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö läpi, vaan pysähtykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa, miltä tämä paikka kuulosti viisikymmentä vuotta sitten. Tunnekkaa tuo kontrasti: historian paino jalkojenne alla ja tulevaisuuden energia ympärillänne. Meidän on tärkeää muistaa, että jokainen urheilusuoritus ja jokainen riemukas maali täällä on jatkumoa sille työlle ja vaivalle, jolla tämä kaupunki on rakennettu. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne tutkia, löytää omat polkunne ja ehkäpä jättää oma jälkenne tämän puiston elävään historiaan.
