Mikael Agricola ja ensimmäinen suomalainen kirja

(Opas pysähtyy nähtävyyden ääreen, katsoo ryhmää lämpimästi ja ottaa pienen tauon ennen kuin aloittaa. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen ja intohimoinen.) Katsokaapa ympärillenne. Täällä, näiden seinien ja katujen katveessa, hengittää jotain sellaista, mikä muutti meidän kaikkien kohtalomme peruuttamattomasti. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa itsennean vuosisata takaperin, aikaan, jolloin suomen kieli oli vain puhetta, joka virtasi kyliin ja torille, mutta jota ei ollut kirjoitettu ylös. Se oli kieli, jota pidettiin karkeana, lähes mahdottomana valjastaa kirjaimiin. Mutta juuri tässä ympäristössä, keskellä uskonnon ja vallan valtavia mullistuksia, yksi mies päätti, että meidän kansallinen äänemme ansaitsee tulla nähdyksi musteella paperilla. Tervetuloa tutustumaan Mikael Agricolaan, mieheen, joka antoi meille kirjaimet ja siten myös itsetietoisuuden. Agricola ei ollut vain oppinut pappi, vaan hän oli aikansa visionääri ja kova työntekijä. Kun hän palasi Wittenbergistä, Martin Lutherin oppien keskuksesta, hänellä oli mukanaan jotain paljon arvokkaampaa kuin vain teologisia sertifikaatteja: hänellä oli tahto demokratisoida tieto. Kuvitelkaa se kamppailu, kun hän istui pimeässä huoneessa kynttilän valossa, pohtimassa, miten suomen kielen soinnit, nuo meidän pitkät vokaalimme ja erikoiset konsonanttimme, saataisiin istumaan latinalaisiin aakkosiin. Hän ei vain kääntänyt tekstejä, vaan hän rakensi kieltä tyhjästä. Vuonna 1543 ilmestynyt Abckiria ei ollut vain kirjan aakkosto, vaan se oli avain, joka avasi oven lukutaidolle. Se oli vallankumous. Ensimmäinen suomalainen kirja tarkoitti sitä, että tieto ei ollut enää vain pienen eliitin tai ulkomaalaisen kielen hallitsevien kädessä, vaan se laskeutui tavallisen kansan tasolle. Mutta tässä on se kiehtova puoli, jota oppikirjoissa ei aina korosteta. Agricolan työ oli vaarallista leikkiä. Hän liikkui jatkuvasti valtataisteluiden varjoissa, katolisen kirkon ja uuden luterilaisuuden välissä, ja samalla hän joutui tasapainoilemaan kuningas Gustava Vaasan vaativien odotusten kanssa. On sanottu, että hänen työnsä oli eräänlaista kielellistä salapoliisityötä. Hän keräsi sanastoa kuuntelemalla tavallisia ihmisiä, maanviljelijöitä ja kalastajia, ja muunsi tämän arkisen puheen pyhäksi tekstiksi. Myytti kertoo, että jokainen sana oli tarkkaan harkittu valinta, jotta kansa tuntisi Jumalan sanan omassa sydämessään, ei vieraana kielenä. Se oli strateginen siirto, jolla rakennettiin kansallinen identiteetti jo kauan ennen kuin sanaa kansallisuus edes käytettiin. Kun nyt katsotte tätä muistoa, miettikää, missä me olisimme ilman tätä yhtä ihmistä ja hänen tinkimätöntä uteliaisuuttaan. Jokainen lukemamme kirja, jokainen viesti, jonka kirjoitamme, ja koko suomen kielen nykyinen loisto on peräisin tästä yhdestä kipinästä. Agricola ei vain kirjoittanut kirjaa, hän antoi meille äänen, jolla voimme kertoa tarinamme maailmalle. Joten, kun jatkamme matkaamme, kannanlahkaa mukananne ajatusta siitä, miten yksi kynä ja yksi rohkea mieli voivat muuttaa kokonaisen kansan kohtalon. Olkaa hyvä ja seuraatte minua, niin syvennymme vielä tarkemmin näihin historiallisiin yksityiskohtiin.