Kuuntele opastus
Tervetuloa, hyvät matkakumppanit. pysähdytäänpä hetkeksi tässä. Kuulkaa, kun suljette silmänne, voitte melkein haistaa sen tutun tuoksun: lämpimän pölyn, sähkön ja vanhan muovin sekoituksen. Me emme ole vain museossa, vaan olemme astuneet aikakoneeseen. Täällä ympärillämme ei ole vain rautaa ja piitä, vaan ihmisyyden uteliaisuuden monumentteja. Katsokaa noita valtavia koneita, jotka täyttävät kokonaisia huoneita, ja miettikää, että kerran tämä oli tulevaisuutta. Se oli aikaa, jolloin laskutoimitus oli fyysinen teko, jolloin kytkimet naksuivat ja releet kopisivat kuin mekaaniset sydämet. Täällä hiljaisuus ei ole tyhjyyttä, vaan se on täynnä miljoonia unohdettuja bittejä ja koodirivejä, jotka muovasivat maailman, jossa me nyt elämme.
Jos katsomme syvemmälle tähän kehityskaareen, niin meidän on ymmärrettävä, että tietokoneet eivät syntyneet vain viihteeksi tai toimistotyöksi. Ne syntyivät kriisistä ja välttämättömyydestä. Toisen maailmansodan liekeissä syntyi tarve purkaa viestien salauksia ja laskea ballistisia ratoja nopeammin kuin ihminen pystyi. Ensimmäiset jättiläiset, kuten ENIAC, olivat kuin katedraaleja, joissa tuhannet tyhjiöputket hehkuttivat kuumuutta ja vaativat jatkuvaa huoltoa. Se oli sähköistä alkemiaa. Sitten tuli transistori, pieni mutta vallankumouksellinen keksintö, joka kutisti maailman. Se oli se hetki, kun tietotekniikka siirtyi valtioiden hallitsemista bunkkereista yritysten kellareiin ja lopulta meidän pöydillemme. On kiehtovaa ajatella, miten nopeasti siirryimme reikäkorteista, joita piti kantaa raskaina pinoina, nykyiseen pilvimaailmaan, jossa kaikki on näkymätöntä. Jokainen näistä näyttelykaapeista on todiste siitä, miten ihminen on pyrkinyt ulkoistamaan muistinsa ja laskentakykynsä koneelle.
Mutta tässä museossa on myös omat salaisuutensa ja myyttinsä. Jos kiinnitätte huomiota tuohon takaseinän hämärään nurkkaan, siellä on koneita, joita ei koskaan julkaistu. On kertomuksia prototyypeistä, jotka olivat aikaansa liian edellä, ja ohjelmistoista, jotka toimivat niin oudosti, että niiden luojat itsekin pelkäsivät niitä. Kiertää legenda niin kutsutuista haamukoodista, pätkistä ohjelmia, jotka jäivät elämään vanhojen järjestelmien uumeniin ja jotka aiheuttivat selittämättömiä häiriöitä vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Mutta ehkä suurin myytti on uskomus siitä, että koneet ovat vain kylmiä työkaluja. Kun katsoo näitä varhaisia keksijöitä, näkee intohimon ja lähes uskonnollisen pyrkimyksen. He eivät rakentaneet vain laskimia, vaan he yrittivät rakentaa peilin ihmismielelle, tavan mallintaa ajattelua itseään.
Nyt, kun me olemme nähneet tämän matkan, haastan teidät miettimään yhtä asiaa. Katsokaa omaa puhelintanne taskussanne. Siinä on enemmän laskentatehoa kuin koko maailman yhdistetyillä tietokoneilla oli kymmeniä vuosia sitten. Me kannamme mukanamme historian huipentumaa, mutta olemmeko me unohtaneet, miten se kaikki alkoi? Kun me nyt jatkamme matkaamme, katsokaa ympärillenne ja miettikää, mikä nykyisistä laitteistamme päätyy kymmenen vuoden kuluttua tällaiseen museoon pölyttymään ja mikä niistä muuttaa maailman uudelleen. Kiitos, että kuljitte tämän digitaalisen muistin läpi kanssani. Olkaa hyvä ja seuraatte minua, niin siirrylemme kohti seuraavaa kohdetta.