Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy joen rannalle, ottaa pienen tauon ja katsoo vieressään olevia kulkijoita hymyillen. Hän elehtii kädellään kohti virtaavaa vettä ja ympäröivää vehreyttä.)
Katsokaapa tätä näkyä. Pysähtykää hetkeksi ja vain kuunnelkaa. Kuulutteko, miten vesi solisee noiden kivien välistä ja miten tuuli humisee koivujen lehdissä? Tässä me nyt seisomme Mätäjoen varrella. Ensimmäinen ajatus on ehkä se, että tämä on vain kaunis, rauhallinen luontopolku, mutta ammattioppaana ja historian harrastajana mä näen tämän paikan eri tavalla. Mä näen tämän kuin avoimen kirjan, jonka sivut ovat kastuneet ja kuluneet ajan saatossa. Täällä ilma tuntuu erilaiselta, ikään kuin se kantaisi mukanaan muistoja sadoilta vuosilta. Tämä ei ole vain vettä ja metsää, vaan tämä on elävä kudos, joka sitoo meidät suoraan esi-isiemme arkeen ja vaivannäköön.
Jos me mennään ajassa taaksepäin, niin tää joki on ollut tämän seudun elämänlanka. Ennen niitä aikoja, kun kaikki kulki teitä pitkin, vesi oli tie. Mätäjoen varrella on sykkinyt elämä, jota meidän on vaikea kuvitella. Täällä on raivattu peltoja, rakennettu kenties pieniä myllyjä ja kuljetettu tukkia kevätvirtojen mukana. Kuvitelkaa ne miehet ja naiset, jotka ovat polkeneet näitä samoja polkuja, mutta jalkineissaan vain raakaa nahkaa ja vaatteissaan pellavaa. He ovat taistelleet jokaisen neliömetrin kanssa, kääntäneet kiviä ja kynänneet maata, jotta perhe olisi saanut syötävää. Jokainen mutka tässä joessa on nähnyt hikisiä otsia ja raskaita taakkoja, mutta myös yhteisöllisyyttä, kun naapurit ovat auttaneet toisiaan sadonkorjuun aikaan. Tämä luonto, joka näyttää meille nyt niin levolliselta, on ollut monelle eloonjäämiskamppailun näyttämö.
Mutta jokaisella joella on myös omat salaisuutensa, ja Mätäjoen varrella on aina kuiskattu tarinoita, joita ei kirjoihin ole merkitty. Vanhat ihmiset kertovat, että syvissä poukamissa ja tiheiden pajukon suojassa asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä järjellä. Sanotaan, että tietyissä kuunvalon vaiheissa joesta on voinut nousta hahmoja, jotka muistuttavat menneiden aikojen vaeltajista. Onko kyse vain kansanperinteestä ja mielikuvituksesta, vai onko täällä jotain sellaista energiaa, jota emme enää osaa lukea? Ehkä ne ovat vain muistoja niistä ihmisistä, jotka rakastivat tätä maata niin paljon, etteivät hetkellä päässeet siitä irti. Myytit syntyvät usein siitä, mitä me emme täysin ymmärrä, ja juuri se tekee tästä paikasta niin kiehtovan.
Nyt, kun olemme hetken pysähtyneet historian äärelle, mä haluan haastaa teidät. Kun jatkatte matkanne joen vartta pitkin, älkää vain kävelkö. Kokeilkaa katsoa ympärillenne tarkemmin. Etsikää kiviä, jotka näyttävät siltä, että ne on aseteltu tarkoituksella, tai puita, jotka ovat kasvaneet oudosti jonkin vanhan rakennelman päälle. Kysykää itseltänne, mitä te itse jättäisitte jälkeen, jos saisitte elää täällä sata vuotta sitten. Mätäjoki virtaa eteenpäin, eikä se koskaan pysähdy, mutta me voimme pysähtyä ja antaa sen kertoa tarinansa meille. Olkaa tervetulleita kokemaan tämä hiljainen historia. Matka jatkuu tuosta eteenpäin, ja jokainen askel vie meitä syvemmälle tämän maan sieluun.