Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, katsoo ympärilleen ja elehtii rauhallisesti kohti koira-aitauksen jäänteitä. Äänisävy on kutsuva, hieman salaperäinen ja kokenut.)
Katsokaa tätä paikkaa. Ensi silmäyksellä se näyttää vain pieneltä, ehkäpä hieman nuhruiselta aitaukselta keskellä luontoa, mutta pysähtykää hetkeksi. Suljekaa silmänne ja kuvitelkaa, miltä täällä tuoksui sata vuotta sitten. Täällä ei vallinnut tämän päivän hiljaisuus, vaan ilma oli täynnä haukuntaa, kovaäänistä komennusta ja kostean maan sekä koiran turkin tuoksua. Mustikkamaa ei ole vain maantieteellinen sijainti, vaan se on ollut osa elävää koneistoa, jossa ihminen, eläin ja luonto kohtasivat työn äärellä. Tässä kohdassa maisemaa aika tuntuu pysähtyneen, ja nuo vanhat tolpat kertovat tarinaa ajasta, jolloin elämä oli karkeampaa, mutta kenties selkeämpää.
Jos menemme historian syvään päätyyn, meidän on ymmärrettävä, mitä roolia nämä koirat täällä oikeastaan hoitivat. Tämä ei ollut mikään lemmikkien piha, vaan kyseessä oli kurinalainen työympäristö. Koira-aitauksen kaltaiset rakenteet olivat välttämättömiä, kun hallittiin suuria määriä työkoiria, oli kyse sitten paimenista tai metsästyskoirista, joita käytettiin alueen valvontaan ja hyödyntämiseen. Siihen aikaan koira oli työkalu, yhtä tärkeä kuin kirves tai aura. Täällä koirat odottivat vuoroaan, ne oppivat tottelemaan ja ne lepäsivät ennen seuraavaa tehtävää. Rakenteet on tehty kestämään, mutta samalla ne kertovat tietystä karuudesta. Tässä aitauksessa on nähty tuhansia nousuja ja laskuja, ja jokainen kulunut puun syy on todiste siitä, miten kovaa täällä on oikeasti tehty töitä. Se on ollut valvonnan ja kurin paikka, mutta myös uskollisuuden keskus.
Mutta tiedättehän te, että jokaisella vanhalla paikalla on myös oma salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Mustikkamaan koira-aitauksella on ollut tapana "muistaa". Jotkut sanovat, että sumuisina syysaamuina täällä voi vielä kuulla vaimeaa haukuntaa, vaikka lähimmät koirat ovat kilometrien päässä. On kerrottu tarinoita yhdestä erityisestä koirasta, joka kieltäytyi jättämästä tätä paikkaa, vaikka pihapiiri olisi jo hylätty. Se on ollut tavallaan tämän paikan henki, uskollisuuden symboli, joka ei hyväksynyt muutosta. Onko kyse vain tuulen suhinaa puissa vai jostain muusta? Historia ei aina kirjoita kaikkea ylös papereihin, vaan osa totuudesta jää elämään juuri tällaisiin myytteihin, jotka tekevät paikasta sähköisen ja elävän.
Nyt kun katsotte tätä aitauksen jäännettä uudestaan, näkyykö se teille nyt eri tavalla? Se ei ole enää vain kasa puuta, vaan portti menneisyyteen. Kannustan teitä kävelemään aitauksen ympäri, koskettamaan puuta ja miettimään niitä kaikkia olentoja, jotka täällä ovat odottaneet jotakuta. Kun jatkamme matkaamme eteenpäin, ottakaa tämä tunnelma mukananne. Muistakaa, että historian hienoimmat tarinat eivät löydy suurista museoista, vaan juuri tällaisista unohdetuista nurkista, jos vain osaamme pysähtyä ja kuunnella. Mennäänpäpä eteenpäin, seuraava kohde odottaa meitä.