Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa rennosti asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän imureiden hiljeneä ja luonnon äänien nousta pintaan.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, tämän vehreyden keskellä, tuntuu siltä kuin aika olisi pysähtynyt tai ainakin hidastanut tahtiaan. Mäyräpuisto ei ole vain kasa puita ja polkuja, vaan se on kuin kaupungin vihreä keuhko, jossa luonto on ottanut takaisin tilan, jonka ihminen kerran määritteli. Hengittäkääpä syvään tätä kosteaa metsän tuoksua. Huomaatteko, miten kaupungin melu vaimenee lähes välittömästi, kun astumme syvemmälle? On jotain maagista siinä, miten tällaiset pienet taskut luontoa säilyvät keskellä urbaania sykettä. Täällä ei kiirehditä, täällä tarkkaillaan. Se on paikka, jossa voi tuntea itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotain paljon suurempaa ja ikiaikaista.
Jos mennään historian puolelle, niin meidän on muistettava, että tämä maa ei ole aina ollut näin villiä. Sata vuotta sitten täällä on kulkenut eri elämää. Alue on ollut osa laajempaa maaseutumaisemaa, jossa ihminen ja eläin ovat eläneet tiiviissä, joskus jopa ristiriitaisessa vuorovaikutuksessa. Maanviljelijöille mäyrät olivat usein riesa, jotka kaivoivat tunneliverkostojaan ja aiheuttivat harmia pelloilla, mutta samalla ne olivat osa tätä ekosysteemiä, joka on muovannut maaston muotoja. Tämän alueen maaperä kätkee sisäänsä kerroksittain tarinoita vanhoista raivauksista ja unohdetuista poluista. Kun katsotte noita kumpuilevia pintoja, ne eivät ole vain sattumaa, vaan ne kertovat vuosisatojen takaisesta elämästä, maan muokkaamisesta ja luonnon sitkeästä kyvystä palautua alkuperäiseen asuunsa, kun vain annetaan sille tilaisuutta.
Mutta nyt, kun puhutaan Mäyräpuistosta, ei voida jättää mainitsematta niitä huhuja, jotka liikkuvat täällä hämärän tullen. Paikalliset vanhukset ovat kertoneet, ettei puisto ole vain eläinten koti, vaan täällä on olemassa eräänlaisia näkymättömiä rajoja. Sanotaan, että syvällä maaperän alla, mäyrien tunnelien rinnalla, kulkee vanhoja, hylättyjä kulkuväyliä, joita ei löydy mistään kartasta. Jotkut uskovat, että puistossa on tiettyjä kohtia, joissa menneisyys ja nykyhetki kohtaavat, ja jos pysähtyy oikeaan paikkaan ja kuuntelee tarkasti, voi kuulla kaukaa kaikuja ajoilta, jolloin täällä kulki hevoskärryjä tai kuului torven soitto. Se on sellaista puiston omaa mystiikkaa, joka tekee kävelystä jännittävämpää, kun tietää, ettei ole täällä koskaan täysin yksin.
Joten, kun me jatkamme matkaamme eteenpäin, haluan teidät tekemään yhden asian. Älkää vain kävelkö polkua pitkin, vaan yrittäkää aistia sitä, mitä maan alla tapahtuu. Katsokaa tarkasti maastoa, etsikää merkkejä tunnelien suista ja miettikää, kuka täällä on liikkunut ennen meitä. Anna mielikuvituksen kulkea vapaana. Meillä on vielä muutama kilometri jäljellä, ja lupaan, että jos olette tarkkoina, puisto paljastaa teille jotain, mitä tavallinen ohikulkija ei huomaa. Mennäänpä, katsotaan mitä seuraavan mutkan takaa löytyy.