Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy Kirviälänmäen huipulle tai sen juurelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen, antaen ryhmän ensin imureä ympäröivää maisemaa.)
Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty hiljaisuus, joka laskeutuu päälle, kun noustaan pois arjen kiireestä ja noustaan korkeammalle. Me ollaan nyt Kirviälänmäellä, paikassa, missä luonto ja historia eivät ole erillisiä asioita, vaan ne on kietoutuneet toisiinsa kuin vanhat koivunjuuret. Täällä tuuli kuiskailee eri tavalla. Kun suljette silmänne, voitte melkein haistaa vanhan savuun ja metsän kosteuden. Tämä mäki ei ole vain kasa kiveä ja multaa, vaan se on kuin avoin kirja, jonka sivut ovat kuluneet sateessa ja tuulessa. Me seisomme nyt pisteessä, josta on nähty vuosisatojen ajan, miten maailma alapuolella on muuttunut, vaikka tämä mäki on pysynyt vakaana ja tyynenä.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin täytyy ymmärtää, että tällaiset korkeuserot olivat ennen elintärkeitä. Kirviälänmäki ei ollut vain hieno näköalapaikka, vaan se on toiminut strategisena pisteenä. Miettikää niitä aikoja, kun tiet olivat pelkkiä polkuja ja metsät olivat paljon synkempiä kuin nyt. Täältä on voitu tarkkailla ympäristöä, seurata kulkureittejä ja varoittaa kyläläisiä lähestyvistä vaaroista. Täällä on liikkunut karjanhoitajia, metsästäjiä ja ehkäpä jopa sotilaita, jotka ovat etsineet suojaa ja näkyvyyttä. Jokainen askel, jonka me nyt otamme, on todennäköisesti askel, jonka joku on ottanut satoja vuosia sitten. Maaseudun elämä on ollut kovaa, ja nämä mäet ovat olleet osa sitä selviytymiskamppailua – paikkoja, joissa on levätty, suunniteltu ja katsottu horisonttiin toivoen parempaa huomista.
Mutta historian kirjat kertovat vain puolet totuudesta. Paikkoihin kuten Kirviälänmäelle liittyy aina jotain sellaista, mitä ei voi kirjoittaa ylös faktoina. Sanotaan, että täällä on ollut paikkoja, joita ei ole merkitty karttoihin, ja että mäen rinteillä on kulkenut vanhoja polkuja, jotka johtavat johonkin, mitä nykyihminen ei enää ymmärrä. On puhuttu kätköistä ja salaisuuksista, joita on haluttu pitää poissa uteliaiden silmiltä. Ehkä se on ollut vain kansantarua, mutta kun seisoo täällä hämärän aikaan, kun sumu nousee laaksoon, on helppo uskoa, että mäki kantaa mukanaan muistoja, jotka eivät kuulu meille. Se on sellainen mystinen lataus, joka tekee luonnosta jotain enemmän kuin vain puita ja kiviä. Se on tunne siitä, että joku tai jokin vieläkin vahtii tätä paikkaa.
Nyt minä haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain kävelkö takaisin, vaan pysähtykää hetkeksi täysin hiljaa. Kuunnelkaa, miltä tämä paikka oikeasti kuulostaa, kun lopetatte puhumisen. Yrittäkää löytää ympäristöstänne yksi yksityiskohta – ehkä murtunut kivi tai erikoinen puun oksa – joka näyttää siltä, että se on nähnyt historian kulun. Kirviälänmäki antaa meille tämän hetken rauhoittua ja yhdistää itsensä johonkin suurempaan. Kiitos, että kuljitte tämän pätkän kanssani. Nyt mennään rauhassa alas, mutta pidetään tämä tunnelma mielessä vielä pitkään tämän päivän jälkeen.