Hikivuori

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittaa kädellään ympäröivää metsää ja jyrkkää rinnettä kohti. Äänensävy on kutsuva ja hieman salaperäinen.) Katsokaapa ympärillenne. Täällä, missä metsä tihenee ja ilma tuntuu yhtäkkiä hieman painavammalta, me seisomme Hikivuoren juurella. Huomaatteko, miten valo siivilöityy näiden vanhojen puiden läpi? Tässä paikassa on jotain sellaista, mitä ei löydä jokaisesta luontopolusta. Se on tietty jännite, ikään kuin maa itse muistaisi kaiken sen, mitä täällä on tapahtunut. Kun alatte nousta ylöspäin, huomaatte pian, miksi paikka on saanut nimensä. Se ei ole vain fyysistä rasitusta, vaan se on tunne. Täällä luonto ja ihmisen historia kietoutuvat yhteen tavalla, joka saa kulkijan hidastamaan askeltaan ja kuuntelemaan tarkemmin tuulen suhinaa lehvistössä. Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, mitä tämä paikka on meille kertonut. Historiallisesti katsottuna Hikivuori ei ole ollut vain maamerkki, vaan se on ollut osa elävää ympäristöä, jossa luonnonvarojen hyödyntäminen ja selviytymistaistelu ovat kohdanneet. Jos katsomme taaksepäin vuosikymmeniin, tällaiset kohteet ovat toimineet usein rajanpisteinä tai tähystyspaikkoina. Ihmiset ovat kulkeneet näitä polkuja kantamuksineen, hien kastelluina, taistellen jyrkkyyttä vastaan. Se on ollut raskasta työtä, mutta samalla välttämätöntä. Tämä rinne on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, metsien hakkausten ja uudelleenkunnostusten, ja jokainen askel, jonka me nyt otamme, on tallattu tuhansia kertoja ennen meitä. Se on ollut paikka, jossa ihminen on tuntenut itsensä pieneksi luonnon valtavuuden edessä, mutta samalla löytänyt voimaa nousta huipulle. Tämän paikan ympärille on kuitenkin kasvanut myös jotain enemmän kuin vain fyysistä historiaa. Jokaisella Hikivuorella on omat salaisuutensa ja myyttinsä. Paikalliset kertomukset vihjaavat, että vuoren huipulla on jotain, mikä ei kuulu tähän maailmaan, tai ehkä se on vain tapa selittää sitä outoa hiljaisuutta, joka täällä vallitsee. On puhuttu kätketyistä aarteista tai vanhoista rajoista, joita ei ole koskaan merkitty karttoihin. Ehkä kyse on vain kansanperinteestä, mutta kun seisoo täällä hämärän laskeutuessa, on helppo uskoa, että metsässä asuu jotain, mikä tarkkailee meitä. Nämä tarinat eivät ole vain satuja, vaan ne ovat osa sitä henkistä maisemaa, joka tekee tästä kohteesta erityisen. Ne ovat muistutuksia siitä, että maailma on paljon suurempi ja salaperäisempi kuin mitä oppikirjat meille kertovat. Nyt, kun olemme puhuneet menneisyydestä ja myyteistä, haastan teidät kokemaan tämän itse. Katsokaa tuota polkua, joka kiemurtaa ylös kohti huippua. Se näyttää ehkä vaikealta, mutta juuri siinä on tämän paikan taika. Kun nousette ylös, älkää vain kiirehtikö huipulle, vaan tuntekaa, miten syke nousee ja miten lihakset alkavat polttaa. Se on se yhteys menneisiin sukupolviin, se on se hien maku huulilla, josta paikka on saanut nimensä. Kun pääsette ylös ja näette maiseman avautuvan edessänne, ymmärrätte, miksi tämä vaiva on ollut sen arvoista. Olkaa varovaisia, kunnostakaa askeltenne ja antakaa Hikivuoren kertoa teille oma tarinansa. Mennäänpä, huipulla odottaa palkinto.