Särkijärven jalopuumetsikkö

*(Opas pysähtyy polun varrelle, ottaa syvään henkeä ja pyyhkii kämmenellään kuvitteellista pölyä takistaan. Hän katsoo ympärilleen arvostavasti ja kääntyy sitten ryhmään päin, ääni rauhallisena ja kutsuvana.)* Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko teistä, että astuimme juuri oven läpi johonkin aivan muuhun maailmaan? Täällä Särkijärven jalopuumetsikössä ilma tuntuu erilaiselta, pehmeämmältä ja jopa hivenen hämärämmältä, vaikka aurinko paistaisi. Se on tuo lehvästö, joka sulkee meidät syliinsä. Kun mä kuljen täällä, mä tunnen aina pienen väreen selkäpiissäni. Tää ei oo vaan metsää, vaan se on kuin elävä museo. Kuulkaa, miten tuuli suhisee näissä lehdissä – se ei ole sitä tuttua mäntyjen huminaa, vaan jotain hienostuneempaa, melkein kuin kuiskausta. Me ollaan nyt paikassa, jossa luonnon villi voima ja ihmisen hienostunut maku on kohdanneet tavalla, jota ei Suomesta löydy kovin monesta kohdasta. Mutta miettikää nyt hetki, miten tää kaikki on alkanut. Me ollaan historian harrastajien paratiisissa, koska nää puut kertovat tarinaa ajasta, jolloin kartanot ja suuret maatilat halusivat tuoda maailman kotiovelleen. Sadan tai parin vuoden takaisina herroilla oli visioita. Ne ei tyytyneet vain kuusiin ja koivuihin, vaan ne halusivat jotain eksoottista, jotain, mikä viittaisi Euroopan suuriin puutarhoihin ja aristokratiaan. Tuotiin taimia, kokeiltiin ja odotettiin. Se on ollut valtava kärsivällisyyden peli. Nämä jalopuut, kuten tammet ja lehmukset, on istutettu tietoisesti luomaan näyttävyyttä ja arvokkuutta. Se on ollut tapa sanoa: meillä on varaa ja aikaa istuttaa jotain, mikä kukoistaa vasta sitten, kun meitä ei enää ole täällä. Se on ollut sellaista sukupolvien välistä rakentamista, missä luonto on toiminut statussymbolina ja taideteoksena. Ja tässä tulee se mielenkiintoinen osa, se pieni salaisuus, joka tekee tästä paikasta erityisen. Legendojen mukaan tällaiset metsiköt eivät olleet vain koristetta, vaan ne olivat salaisuuksien paikkoja. Kuvitelkaa nuoret rakastavaiset tai kartanon salaiset kokoukset näiden suurten lehvästöjen suojassa, missä paksut lehdet vaimentivat äänet ja kätkivät kulkijan näkyvistä. Sanotaan, että jotkut näistä puista on istutettu merkiksi jostain, mitä ei voitu kirjoittaa kirjoihin. Ehkä täällä on käyty keskusteluja, jotka muuttivat alueen kohtaloa, tai ehkä täällä on vain etsitty rauhaa maailman melulta. Tää metsikkö on toiminut eräänlaisena suojakilpenä, joka on pitänyt sisällään tarinoita, joita historiankirjat ei ole tallentaneet, mutta jotka elävät vieläkin näiden runkojen uurteissa. Nyt mä ehdotan teille yhtä juttua. Me jatketaan matkaa hitaasti, ja haluan, että jokainen teistä pysähtyy hetkeksi yhden puun luo. Laitakaa käsi runkoa vasten ja miettikää, mitä kaikki ne vuosikymmenet, kenties vuosisadat, ovat tehneet tälle puulle. Mitä se on nähnyt, kun ihmiset ovat kulkeneet sen ohi? Me ollaan vain hetkellisiä vieraita tässä tarinassa, mutta tää metsikkö, se pysyy. Katsotaanpas, mitä seuraavan mutkan takaa paljastuu, ja pysykää kuulolla, sillä tää luonto kertoo vielä paljona, jos vain osaamme olla hiljaa ja kuunnella. Tervetuloa syvemmälle Särkijärven syliin.