Pirttimäen kahvila

*(Opas pysähtyy Pirttimäen kahvilan eteen, katsoo ryhmää hymyillen ja elehtii kädellään kohti rakennusta ja ympäröivää luontoa. Äänensävy on kutsuva ja lämmin.)* Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty rauha, joka laskeutuu päälle heti, kun astutaan tänne Pirttimäen sydämeen. Täällä aika tuntuu hidastuvan, ja kaupungin kiire jää jonnekin kaukaisuuteen, vaikka olemme vielä niin lähellä keskustaa. Täällä kahvilan tuoksu sekoittuu metsän raikkauteen ja vanhan puun aromiin. Pirttimäen kahvila ei ole vain paikka, jonne tulee hakemaan pullaa ja kahvia, vaan se on kuin aikakone. Kun istutte noilla terassipöydillä, ette istu vain puupenkilla, vaan te istutte kerrosten päällä historiaa, joka on kirjoitettu tähän maaperään sukupolvien ajan. Tervetuloa paikkaan, jossa perinteet ja nykyhetki kohtaavat pehmeästi. Mutta mennäänpä syvemmälle. Jos katsomme tätä aluetta historian silmin, Pirttimäki on ollut pitkään työläisten ja pientilallisten maailmaa. Tämä ei ole ollut hienostuneiden kartanoiden maata, vaan kovaa työtä, hikeä ja selviytymistä. Täällä on viljelty maata ja hoidettu eläimiä, ja juuri se arkisuus on tehnyt tästä paikasta niin arvokkaan. Kahvilan ympäristö kantaa muistoa ajasta, jolloin yhteisöllisyys ei ollut vain sana, vaan elinehto. Ihmiset kokoontuivat tällaisiin solmukohtiin vaihtamaan kuulumisia, sopimaan kauppoja ja tukemaan toisiaan. Rakennuksen arkkitehtuurissa ja tunnelmassa näkyy se vanha suomalainen rakennusperinne, jossa käytettiin sitä, mitä ympäriltä löytyi, ja tehtiin asioista kestäviä. Täällä on koettu sodat, nälkävuodet ja jälleenrakennuksen toivo, ja jokainen hirsipalkki ja lattialauta on nähnyt tuhansia erilaisia ihmiskohtaloita. Ja tässä tulee se osa, josta tykkään eniten, eli ne tarinat, joita ei kirjoiteta historiankirjoihin. Sanotaan, että täällä Pirttimäen metsissä ja vanhojen rakennusten suojissa asuu tiettyä mystiikkaa. On kuiskaillut, että tietyillä illoilla, kun sumu nousee maasta, voi kuulla kaukaisia ääniä menneiltä ajoilta – ehkäpä vanhojen työläisten naurua tai askelia, jotka eivät kuulu kenellekään nykyisestä ajasta. On sanottu, että tällä maalla on oma muistinsa, ja jotkut uskovat, että kahvilan rauha ei johdu vain sijainnista, vaan siitä, että paikka on toiminut turvasatamana niin monelle sielulle, että se energia on jäänyt elämään. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai jostain suuremmasta? No, kenties se on juuri se salaisuus, joka saa meidät palaamaan tänne uudestaan ja uudestaan. Nyt mutta riittää historian luennoista, sillä nyt on aika kokea tämä paikka itse. Kehotan teitä tekemäänpä yhden asian: tilatkaa itsellenne kuppi kuumaa kahvia, ottakaa pala perinteistä leivonnaista ja sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuuntelekaa lintujen laulua ja tuulen suhinaa puissa. Yrittäkää tuntea se yhteys niihin kaikkiin, jotka ovat istuneet tässä samassa paikassa ennen meitä. Olkaapas siis hyvä, menkää nauttimaan tästä hetkestä. Minä olen täällä, jos haluatte kuulla lisää, mutta nyt on aika antaa aistien puhua. Nauttikaa Pirttimäen taiallisesta tunnelmasta!