Suomalaisen kirjallisuuden seuran SKS:n arkisto

Tervetuloa, hyvät ystävät. Pysähtykää hetkeksi ja kuunnelkaa. Kun me seisomme tässä, kaupungin kiireen keskellä, on helppo unohtaa, että jalkojemme alla ja näiden seinien sisällä sykkii koko kansakunnan muisti. Tunnetteko te sen? Sen erityisen, lähes pyhän hiljaisuuden, joka laskeutuu ylle, kun astutaan arkiston maailmaan. Täällä ilma tuoksuu vanhalta paperilta, nahkakansilta ja hienoiselta pölyltä, mutta se ei ole pölyä, vaan aikaa. Tämä ei ole vain rakennus tai kokoelma hyllyjä, vaan valtava, elävä organismi. Täällä jokainen arkistoarkki ja jokainen käsinkirjoitettu kirje on kuin aikakone, joka odottaa vain oikeaa lukijaa herättääkseen menneisyyden henkiin. Mutta miettikääpä, miten kaikki alkoi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura syntyi aikana, jolloin meillä ei ollut vielä omaa valtiota, mutta meillä oli kieli. Se oli se suurin voimavaramme. 1800-luvulla, kun kansallinen herääminen oli kiivaimmillaan, opiskelijat ja tutkijat lähtivät vaeltamaan kylästä kylään, syvälle korpien siimekseen. He eivät etsineet kultaa, vaan tarinoita. He istuivat kestopöytien ääressä ja kuuntelivat vanhoja ihmisiä, jotka muistivat vielä maailman ennen teollisuutta. He kirjasivat ylös kansanrunoja, uskomuksia ja arkisia kertomuksia, jotka olivat tähän asti eläneet vain suullisena perinteenä. SKS:n arkisto on tämän valtavan urakan hedelmä. Täällä säilytetään kirjaimellisesti suomalaisuuden DNA:ta. Se on ollut turvasatama sotaa ja tulipaloja vastaan, paikka, jossa on varmistettu, ettei meidän yhteinen tarinamme katoa historian hämäriin. Ja tässä tulee se kaikkein kiehtovin osa. Arkistojen hämärissä kulmissa asuu nimittäin salaisuuksia, joita ei löydy historian oppikirjoista. Kun selaa näitä papereita, voi törmätä kirjeisiin, joita ei koskaan lähetetty, tai päiväkirjoihin, joiden kirjoittaja toivoi niiden jäävän salaisuudeksi. Täällä on tallennettu rakkauden kaipuuta, syvää surua ja sellaista arkista kapinaa, joka ei tehnyt otsikoita, mutta muutti ihmisten elämää. On sanottu, että arkistoissa asuu menneiden sukupolvien kaikuja. Joskus, kun hiljaisuus on riittävän syvää, voi melkein kuulla kynän rapinan paperia vasten tai kuiskausten, jotka kertovat asioista, joita ei uskallettu sanoa ääneen. Se on kuin valtava, kirjoitettu labyrintti, jossa jokainen uusi löytö on pieni voitto unohduksesta. Nyt minä kysyn teiltä: mitä teidän oma tarinanne olisi täällä sadan vuoden päästä? Me usein ajattelemme, että arkistot ovat vain kuolleille, mutta todellisuudessa ne ovat silta meidän ja tulevaisuuden välillä. Kun katsotte näitä hyllyjä, älkää nähneet vain paperia, vaan ihmisyyttä kaikissa sen sävyissä. Kehotan teitä, kun me jatkamme matkaamme, miettikää sitä perintöä, jonka jätämme jälkeemme. Täällä, SKS:n arkistossa, me muistutamme siitä, että jokainen meistä on osa jotain paljon suurempaa kertomusta. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen aikamatkan kanssani. Olkaaan hyvä ja seurakaani minua, niin jatketaan matkaa kohti kaupungin muita salaisuuksia.