Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja pyyhkii kämmenellä hikeä otsaltaan. Hän katsoo ryhmää lämpimästi ja viittaa kädellään ympäröivää vehreyttä.)*
Katsokaa nyt tätä rauhaa. Hengittäkääpä syvään. Täällä Kastaripuistossa on jotain sellaista, mitä kaupungin kiireestä on vaikea löytää, vaikka ollaan vain kivenheiton päässä arjesta. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä viileämmältä ja miten puiden lehvistö vaimentaa kaupungin melun lähes täysin? Se on kuin astuisi näkymättömän verhon taakse. Täällä luonto ei ole vain koriste, vaan se on kuin elävä arkisto. Kun kuljemme näitä polkuja pitkin, me emme vain kävele metsässä, vaan me kuljemme kerrosten läpi. Jokainen sammaloitunut kivi ja jokainen vanha puunrunko kantaa mukanaan muistoja ajasta, jolloin maailma toimi eri tavalla ja ihminen eli tiukemmassa symbioosissa tämän maan kanssa.
Jos menemme historian syvään päätyyn, niin tässä maastossa on nähty paljon. Kastaripuisto ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on osa sitä suurempaa kokonaisuutta, jossa luonto ja ihminen ovat neuvotelleet tilasta vuosisatojen ajan. Alun perin nämä alueet olivat tärkeitä kulkureittejä ja elinkeinoalueita. Mietikää hetkeksi niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä samoja polkuja satoja vuosia sitten – kenties kantoja raivaavia maanviljelijöitä tai metsästäjiä, jotka tunsivat jokaisen nupukiven ja puron kulun. Täällä on koettu sodan ja rauhan vuorottelu, ja maaperä on imenyt itseensä tarinoita selviytymisestä ja kovasta työstä. Puiston nykyinen rauhallisuus on ansaittu; se on tulosta siitä, että olemme oppineet arvostamaan näitä vihreitä keitaita betonin keskellä. Historian havinaa ei täällä kuule huutamalla, vaan se löytyy hiljaisuudesta ja siitä, miten luonto on ottanut takaisin alueita, jotka kerran kuuluivat ihmiselle.
Mutta kuten jokaisessa vanhassa puistossa, myös Kastarissa on omat salaisuutensa. Paikalliset kertovat välillä tarinoita asioista, joita ei kirjata virallisiin historiankirjoihin. On sanottu, että tiettyjen puiden alla tai syvällä lehvikkäiden alla lepää muistoja, jotka eivät halua tulla kokonaan esiin. Ehkäpä kyse on vain vanhoista kansantaruista tai metsän hengistä, mutta kun hämärä laskeutuu ja tuuli alkaa suhista latvustossa, on helppo uskoa, että puisto vaalii jotain mystistä. Onko täällä kulkenut salaisia viestinviejiä tai onko täällä tehty sopimuksia, joista ei kertonut kenellekään? Se on puiston taikaa; se antaa tilaa mielikuvitukselle ja muistuttaa meitä siitä, että kaikki ei ole selitettävissä pelkillä faktoilla ja päivämääriillä. Jotkin asiat on jätetty vain metsän tietäväksi.
Nyt, kun olemme kulkeneet tämän pienen historian läpi, haluaisin teidät pysähtymään vielä hetkeksi. Katsokaa ympärillenne ja miettikää, mitä te jättäisitte jälkeen, jos tämä puisto olisi teidän aikakaudenne muistomerkki. Luonto jatkaa kulkuaan, puut kasvavat ja vuodenajat vaihtuvat, mutta meillä on mahdollisuus olla osa tätä ketjua. Toivon, että vietätte vielä hetken omassa rauhassanne ja annatte tämän paikan energian latautua. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän matkan. Olkaa hyvät ja jatkakaa matkaa hitaasti, nauttikaa jokaisesta askeleesta ja muistakaa kuunnella, mitä puisto teille kuiskaa.