Kavi kansallinen audiovisuaalinen instituutti kirjasto

(Opas pysähtyy ryhmän kanssa KAVIn eteen, katsoo hetken rakennusta ja hymyilee tiedostavasti. Hän laskee äänensä hieman, jotta ympäristön häly ei peitä puhetta, ja aloittaa rauhallisesti.) Katsokaa ympärillenne. Me seisomme nyt paikan edessä, joka on paljon enemmän kuin vain kirjasto tai arkisto. Tervetuloa KAVIn, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin pariin. Huomaatteko sen erityisen hiljaisuuden, joka täällä vallitsee, vaikka olemme keskellä kaupungin sykettä? Se on sellaista kunnioittavaa hiljaisuutta, jota tapaa vain paikoissa, joissa säilytetään jotain haurasta. Täällä ei kerätä pelkkiä kirjoja, vaan valoa, ääntä ja liikettä. Kun astumme sisään, astumme tavallaan koneeseen, joka pystyy kelaamaan aikaa taaksepäin. Täällä tuoksuu hienoisesti vanha selluloosa ja sähköinen jännitys, ja jokainen hylly on kuin portti johonkin sellaiseen, mitä ei voi lukea, vaan on pakko nähdä ja kuulla. Jos menemme syvemmälle tähän historian kerrokseen, meidän on ymmärrettävä, mitä audiovisuaalinen muisti oikeastaan tarkoittaa. Ennen digiaikaa, kun kaikki tallentuu automaattisesti pilviin, elokuvat ja äänitallenteet olivat fyysisiä, vaarallisia ja äärimmäisen katoavia. KAVI on ollut se vartija, joka on pelastanut Suomen kansallisen identiteetin visuaalisen puolen. Miettikää niitä varhaisia mustavalkoisia kuvia, joissa kaupungimme kadut näyttävät vielä erilaisilta, hevoskärryt kolisevat mukulakivillä ja ihmisten vaatteet ovat jäykkiä. Nämä eivät ole vain elokuvia, vaan ne ovat todisteita siitä, miten me olemme oppineet näkemään itsemme. KAVIn työ on ollut valtava taistelu aikaa vastaan; kemialliset prosessit syövät filmiä, värit haalistuvat ja magneetit menettävät muistinsa. Jokainen täällä säilytetty sekunti on voitto unohduksesta, ja se on tehty intohimolla, joka rajoittuu lähes uskonnolliseen omistautumiseen. Mutta jokaisella arkistolla on myös omat salaisuutensa. KAVI ei ole vain julkisia näyttelyitä, vaan sen sydän sykkii syvällä holveissa, joihin vain harvoilla on pääsy. Siellä lepäävät ne teokset, jotka on katsottu liian provosoiviksi, liian kummallisiksi tai kenties liian totuudenmukaisiksi tiettyyn aikaan. On tarinoita kadonneista leikkauksista ja elokuvista, joista on säilynyt vain sirpaleita, mutta jotka kantavat mukanaan aikansa salaisuuksia. Myytti kertoo, että täällä on tallenteita, jotka paljastavat historian kulun aivan eri valossa, jos vain osaa etsiä oikeaa kelaa. Se on kuin valtava, nukkuva tietoisuus, joka odottaa oikeaa kysyjää. Kun katsotte näitä hyllyjä, muistakaa, että jokaisen kotelon takana on joku ihminen, joku tunne tai jokin hetki, joka on kerran ollut elävä ja nyt odottaa herätystä. Nyt minä haastan teidät. Kun astumme sisään, älkää etsikää vain tunnettuja nimiä tai suuria tuotantoja. Etsikää jotain sellaista, mitä ette tienneet olevan olemassa. Etsikää se pieni, nimettömän tekijän kotivideo tai outo kokeellinen lyhytfilmi, joka saa teidät kyseenalaistamaan sen, miltä menneisyys näyttää. Menkää mukaan tähän visuaaliseen aikamatkaan ja antakaa kuvien puhua. Historian hienoimmat tarinat eivät nimittäin aina löydy tekstistä, vaan ne löytyvät sieltä, missä valo kohtaa hopeasuolan ja ääni värähtää vanhassa kaiuttimessa. Olkaa tervetulleita löytämään itsenne kuvien kautta.