Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy hartaasti, katsoo hetken ympärilleen ja laskee äänensä hieman, jotta ryhmän huomio keskittyy.)
Katsokaapa tätä paikkaa. Täällä, Kerman kirkon hiljaisuudessa, aika tuntuu pysähtyvän. Kun me seisomme tässä, ei kyse ole vain kivestä ja mullasta, vaan me seisomme suomalaisen sanan ja itsetunnon perustuksen äärellä. Huomaatteko, miten tuuli humisee puissa? Se on melkein kuin kuiskailisi niitä samoja ajatuksia, joita Aleksis Kivi pohti elämänsä viimeisinä, raskaina vuosina. Täällä ei ole suurta hohdetta tai kultaa, vaan tiettyä karua arvokkuutta, joka sopii täydellisesti miehelle, joka tunsi syvästi sekä kansansa sielun että yksinäisyyden polttavan kylmyyden. Hengittäkääpä syvään – täällä tuntuu historian havina, mutta myös tietty haikeus.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, kuka tämä mies oikeastaan oli. Kivi ei ollut mikään helposti hyväksyttävä tyyppi aikansa sivistyneistölle. Hän oli kapinallinen, ironikko ja teräväkielinen tarkkailija. Kun hän kirjoitti Seitsemän veljestä, hän ei vain luonut tarinaa, vaan hän antoi suomen kielelle lihasta, verta ja naurua. Hän osoitti, että suomeksi voi kuvata niin syvintä kurjuutta kuin räjähtävää riemua. Silti ironia on karmea: mies, joka opetti meidät rakastamaan omaa kieltämme ja kulttuuriamme, kuoli köyhyydessä ja syrjitynä. Hän eli elämänsä loppuvaiheet vaeltaen ja kamppaillen mielenterveyden kanssa, kaukana siitä maineesta, joka hänelle myöhemmin syntyi. Tämä hauta ei siis ole vain kirjailijan leposija, vaan se on muistutus siitä, miten usein neroja ei ymmärretä heidän omana aikanaan.
Tässä kohtaa tulee esiin se, mikä tekee tästä paikasta erityisen. Monet ajattelevat, että Kiven elämä oli vain tragedia, mutta tässä hautapaikassa asuu myös tietty myytti. Sanotaan, että Kiven sielu ei koskaan täysin hylännyt näitä mailla, vaan hän seuraa edelleen sitä, miten me puhumme ja kirjoitamme. On jotain lähes maagista siinä, miten tämä vaatimaton paikka on noussut pyhätöksi. Se on kuin salaisuus, joka on paljastunut vasta vuosikymmenten saatossa: Kiven todellinen voima ei ollut hänen asemassaan, vaan siinä, miten hän kykeni näkemään ihmisyyden kaikissa sen muodoissa. Kun katsotte tätä hautaa, älkää nähneet vain loppua, vaan sen alkupisteen, josta suomalainen kirjallisuus lähti oikeasti lentoon.
Nyt, kun me olemme hetken pysähtyneet tämän suuren miehen äärelle, haluaisin teitä miettimään yhtä asiaa. Mitä me sanomme tänään asioista, joita pidämme itsestäänselvyyksinä? Kivi taisteli sanoistaan ja oikeudestaan olla oma itsensä. Kun me jatkamme matkaamme, ottakaa tämä hiljaisuus mukaan. Katsokaa ympärillenne ja miettikää, kuinka paljon rohkeutta on vaadittu siihen, että joku uskaltaisi olla ensimmäinen. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän historiallisen polun. Olkaa hyvä ja liikkukaa rauhassa, niin jatketaan matkaamme kohti seuraavaa pysäkkiä.