Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän elehtii kädellään kohti avaraa puistoaluetta ja ympäröivää luontoa.)
No niin, hyvät matkakumppanit, pysähdytäänpä hetkeksi tähän. Vedäkää syvään henkeä. Tuntuuko tuo raikas ilma? Täällä Sarvaston koirapuistossa luonto ja kaupungin syke kohtaavat tavalla, joka saa kiireen katoamaan. Katsoitteko, miten valo siivilöityy noiden puiden läpi? Täällä on jotain sellaista rauhaa, jota on vaikea löytää keskustasta, vaikka olemmekin vain kivenkärjen päässä sivilisaatiosta. Nyt kun katsotte noita iloisia koiria ja niiden omistajia, saattaa tuntua, että olemme vain tavallisessa virkistysalueessa. Mutta ammattioppaan silmin – ja ehkä hieman historian harrastajan uteliaisuudella – tämä maa kuiskailee meille paljon enemmän. Jokainen askel, jonka otamme tällä sammaleella, on askel kerroksittain päällekkäin olevien tarinoiden päällä.
Jos kelaamme aikaa taaksepäin, täällä on ollut aivan eri maailma. Ennen kuin täältä löytyi hännänheilutusta ja huoliteltuja polkuja, tämä alue oli osa sitä karua, mutta elintärkeää pohjoista luontoa, joka määritteli koko tämän seudun asutusta. Mietitäänpä niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä samoja reittejä satoja vuosia sitten. He eivät kulkeneet täällä hihnassa koiran kanssa, vaan heidän elämänsä riippui metsän antimista ja sääolosuhteiden armosta. Täällä on liikkunut metsästäjiä, paimenia ja ehkäpä salaa kulkevia kauppiaita, jotka tunisivat jokaisen kiven ja puron. Tämä maaperä on imenyt itseensä sukupolvien työn, hien ja kenties myös kyyneliä. Sarvaston alue on aina ollut linkki erämaan ja asutuksen välillä, ja vaikka nykyään puhumme koirapuistosta, on tämä paikka pohjimmiltaan kunnianosoitus sille ikiaikaiselle suhteelle, joka ihmisellä on ollut luontoon ja sen eläimiin.
Mutta tässä on se juttu, jota ei löydä virallisista opaskirjoista. Paikallisten vanhimpien keskuudessa on liikkunut tarina, eräänlainen urbaani legenda, että täällä, syvällä puiston varjoisimmassa kolkassa, on ollut aikoinaan kohtaamispaikka, jota ei ole merkitty karttoihin. Sanotaan, että täällä on solmittu sopimuksia, jotka muuttivat alueen kohtaloa, ja että tietyissä kuunvaiheissa voi kuulla kaukaisia haukuntoja, jotka eivät kuulu millekään nykyiselle puiston koiralle. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai jostain, mitä emme vielä täysin ymmärrä? Minä uskon, että jokaisessa tällaisessa luonnonkaistaleessa asuu pieni ripaus mystiikkaa. Se on se näkymätön lanka, joka sitoo meidät menneisyyteen ja tekee tästä paikasta enemmän kuin vain nurmikkoa ja puita.
Joten, kun jatkamme matkaamme, teillähän on nyt tämä mielessä. Älkää katsoko vain sitä, mitä silmä näkee, vaan yrittäkää aistia sitä, mitä täällä on tapahtunut. Seuraavaksi suuntaamme kohti puiston pohjoispäätä, missä luonto on vielä villimpää ja missä voimme ehkä löytää niitä merkkejä, joista aiemmin puhuin. Pitäkää silmät auki ja korvat höröllä. Kuka tietää, mitä tämän päivän hiljaisuus meille paljastaa? Olkaa hyvä, tulkaa perässä, niin katsotaan, mitä kulman takaa löytyy.