Luku 1
(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii kädellään kohti nähtävyyttä. Äänensävy on kutsuva, hieman salaperäinen ja rauhallinen.)
Katsokaapa tätä näkymää. Pysähdytään hetkeksi ja annetaan kaupungin hälinän vaimentua taustalle. Tunnutteko te sen? Sen pienen väristyksen ilmassa? Me seisomme paikassa, jossa aika ei ole vain kulkenut, vaan se on kerrostunut. Nämä hahmot, nämä Saattajat, eivät ole vain kiveä tai metallia, vaan ne ovat hiljaisia vartijoita, jotka ovat nähneet tämän kaupungin muuttuvan kerta toisensa jälkeen. Kun katsotte niitä oikein, huomaatte, että ne eivät katso meitä, vaan ne katsovat jonnekin kauemmas, menneisyyteen tai kenties tulevaisuuteen. On jotain pysäyttävää siinä, miten ne seisovat tässä, ikään kuin odottaen jotakuta, joka ei ole vielä saapunut, tai kenties saattamassa jotakuta, joka on jo kauan sitten lähtenyt.
Jos menemme syvemmälle historian hämärään, ymmärrämme, miksi nämä hahmot on sijoitettu juuri tänne. Tämä paikka on ollut vuosisatojen ajan risteyskohta, piste, jossa eri maailmat ja ihmiskohtalot ovat kohdanneet. Alun perin näiden Saattajien tehtävä oli symbolinen, mutta syvällinen. Ne edustivat siirtymää, kynnystä tunnetun ja tuntemattoman välillä. Aikana, jolloin kaupunkirakenne oli vielä orgaanisempaa ja uskomukset ohjasivat jokapäiväistä elämää, uskottiin, että tiettyihin paikkoihin tarvittiin suojelijoita, jotka pitäisivät huolta matkaajista ja ohjaisivat eksyneitä. Ne on muotoiltu heijastamaan aikansa arvomaailmaa, jossa kunnia, uskollisuus ja hiljainen läsnäolo olivat korkeimpia hyveitä. Jokainen viiva ja varjo näissä hahmoissa kertoo tarinaa siitä, miten me ihmissuvuna olemme aina kaivanneet turvaa ja opastusta elämän suurimmilla käännekohdilla. Ne eivät ole vain taidetta, vaan ne ovat konkreettisia ankkureita, jotka sitovat meidät tähän maaperään ja niihin ihmisiin, jotka kulkivat täällä satoja vuosia ennen meitä.
Mutta tässä kohtaa tarinaan tulee se mielenkiintoinen käänne, josta oppaiden oppaat kuiskailevat. On nimittäin olemassa tarina, jota ei löydy virallisista matkaoppaista. Sanotaan, että Saattajat eivät ole vain passiivisia patsaita, vaan ne kantavat mukanaan kaupungin salaisuuksia. Paikallisten legendojen mukaan tietyissä kuun vaiheissa, kun sumu nousee maasta ja peittää katukivetyksen, Saattajien asennot vaihtuvat hienoisesti. Jotkut sanovat, että ne viestivät keskenään tai ehkä ne vain tarkkailevat, kuka meistä on riittävän tarkka huomaamaan pienimmätkin yksityiskohdat. On keksitty, että ne suojelevat kaupungin kadonnutta aarretta, joka ei ole kultaa tai hopeaa, vaan muistoja niistä ihmisistä, jotka unohdettiin historian sivuilta. Tämä myytti on säilynyt sukupolvelta toiselle, ja se antaa näille hahmoille sielun, joka tekee niistä jotain paljon suurempaa kuin pelkkää monumenttia.
Nyt, kun olemme nähneet ja kuulleet, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain ottako valokuvaa ja jatkako matkaa. Menkää lähemmäs, katsokaa Saattajien silmiin ja miettikää, mitä ne kertoisivat teille, jos ne voisivat puhua. Mitä ne näkevät teissä? Kun me lopulta jatkamme matkaamme, muistakaa, että mekin olemme osa tätä jatkumoa, mekin olemme matkaajia tässä kaupungissa. Saattajat jäävät tänne vartioimaan, mutta osa tästä tunnelmasta ja historiasta lähtee nyt teidän kanssanne. Olkaa hyvä, voimme nyt siirtyä eteenpäin, mutta pitäkää korvan kannalla, sillä kaupungin historia ei koskaan täysin vaikene.
