Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy ryhmän kanssa puiston vehreälle alueelle, ottaa rennon asennon ja katsoo ympärilleen hymyillen.)
Katsokaapa ympärillenne. Tuntuuko siltä, että kaupungin melu vaimenee täällä? Se on juuri se taika, mikä tekee Kuokkalanpellonpuistosta niin erityisen. Me seisomme nyt paikassa, jossa luonto ja kaupunkihistoria kietoutuvat toisiinsa tavalla, jota on vaikea löytää muualta. Hengittäkääpä syvään tätä kosteaa, raikasta metsän tuoksua. Täällä, näiden suurten puiden katveessa, aika tuntuu hidastuvan. Moni meistä kävelee näiden polkujen ohi päivittäin miettimättä, mutta jos pysähtyy hetkeksi, voi melkein kuulla historian kuiskaavan lehvästön läpi. Tämä ei ole vain viheralue tai puisto, vaan se on kuin elävä arkisto, joka kantaa mukanaan muistoja ajasta, jolloin maailma oli vielä hyvin erilainen.
Jos mennään vähän syvemmälle historiaan, niin pitää muistaa, että tämä alue on ollut osa Lahteen vaikuttanutta maaseutumaisempaa kehitystä. Nimi Kuokkalanpelto kertoo itsessään kaiken; ennen kuin täällä oli puistopolkuja ja hoidettuja nurmikoita, täällä raastettiin maata. Täällä on eletty kovaa työtä, kynnetty ja kylvetty, ja ihmisen ja luonnon välinen suhde oli täysin erilainen kuin nykyään. Kun kaupunki alkoi laajentua ja teollisuus nousi, monet näistä vanhoista pelloista jäivät joko rakennusten alle tai muuttuivat tällaisiksi keitaiksi. Tämä puisto on tavallaan selviytyjä. Se on säilyttänyt palasen sitä alkuperäistä luontoa ja maaseudun rauhaa, joka on muuten pyyhkiytynyt pois kaupungistumisen myötä. Se on silta menneiden sukupolvien kovan työn ja meidän nykyisen vapaa-aikamme välillä.
Mutta tiedättehän, jokaisella vanhalla paikalla on myös omat salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on aina liikkunut tarinoita siitä, mitä näiden tiheiden pusikoiden ja kosteiden kohdissa oikein piilee. Sanotaan, että luonto ottaa täällä takaisin kaiken, mitä ihminen on yrittänyt hallita. On kuiskattu, että tietyissä kohdissa puistoa voi tuntea oudon energian, ikään kuin täällä asuisivat vielä ne vanhat henget, jotka vartioivat maata ennen kaupungin tuloa. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä se on sitä kunnioitusta, jota meidän tulisi tuntea luonnonvoimia kohtaan. Tällaiset myytit tekevät paikasta elävän; ne muistuttavat meitä siitä, että vaikka meillä olisi kartat ja GPS-laitteet, maailmassa on edelleen paikkoja, joita ei voi täysin selittää järjellä.
Nyt kun olette kuunnelleet tätä pientä historian katsausta, haluaisinkin haastaa teidät. Älkää vain kävelkökää puiston läpi, vaan pysähtykää vielä hetkeksi. Etsikää ympäriltänne jokin yksityiskohta, jota ette ole ennen huomanneet – ehkä se on kiven muoto, vanha puunrunko tai lintu, joka tarkkailee teitä oksaltaan. Anna tämän paikan rauhan laskeutua ylleen. Kun jatkammme matkaamme takaisin kaupungin sykkeeseen, ottakaa tämä hiljaisuus mukaan. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historiallisen polun kanssani, ja nauttikaa vielä hetken tästä upeasta luonnosta.