Aboa Vetus Ars Nova

Tervetuloa, hyvät ystävät. pysähdytäänpä hetkeksi tähän, oikein lähelle. Kuulitteko? Tuo kaupungin häly, autojen torvet ja kiireinen askellus yläpuolellamme... se kaikki tuntuu katoavan, kun laskeudumme tänne alas. Me emme ole vain astuneet rakennukseen, vaan me olemme kirjaimellisesti laskeutuneet ajan läpi. Tervetuloa Aboa Vetus Ars Novaan, vanhaan ja uuteen Turkuun. Täällä ilma on viileämpää, kosteampaa ja se tuoksuu mullalta ja muistoilta. Katsokaa ympärillenne näitä kiviseiniä ja holveja. Ne eivät ole vain raunioita, vaan ne ovat kaupunkimme sielu, joka oli unohdettu vuosisadoiksi maan alle, kunnes se herätettiin uudelleen. Tunneteettekö sen painon? Sadan vuoden kerrostumat painavat meidän päällämme, mutta juuri tässä syvyydessä historia hengittää. Nyt, jos katsotte näitä perustuksia, me olemme keskellä Turun keskiaikaista sydäntä. Kuvitelkaa itsenne 1400-luvulle. Tällä paikalla ei ollut tietystä betonisia lattioita, vaan mutaisia katuja, joita reunustivat puutaloja ja kapeita kujia. Nämä kiviset kellarit, joita me nyt kiertämme, olivat sen ajan arvokiinteistöjä. Ne eivät olleet vain varastoja, vaan ne olivat kauppiaiden ja varakkaiden porvarien elämän keskuksia. Täällä säilytettiin suolaa, kalaa ja kalliita maustevirtoja, jotka saapuivat kaukaa Itämeren yli. Turku oli tuolloin pohjoisen idän ja lännen risteyskohta, ja nämä kellarit näkivät kaiken: valtavat rikkaudet, poliittiset juonittelut ja arjen kamppailut. On uskomatonta ajatella, että kun suuri kaupungipalo vuonna 1827 pyyhkäisi kaupungin mennessään, monet näistä rakenteista jäivät vain tuhkaksi ja raunioiksi peittyneiden kerrosten alle. Kaupunki rakennettiin kirjaimellisesti vanhan päälle, ja me olemme nyt siellä, missä Turun historia alkoi. Mutta tiedättekö, mikä tässä on kaikkein kiehtovinta? Se on tuo hiljaisuus ja se mysteeri, joka liittyy näihin tiloihin. Kun kuljemme näitä käytäviä, on helppo kuvitella, että seinät kuiskaavat. Monet sanovat, että täällä asuu vielä kaupungin entisten asukkaiden kaikuja. On jotain lähes maagista siinä, miten moderni taide, tuo Ars Nova, kohtaa tämän ikivanhan kiven. Se on kuin keskustelu kahden eri aikakauden välillä. Täällä on kätketty salaisuuksia, joita ei ole koskaan kirjoitettu historiankirjoihin: kenties kiellettyjä kohtaamisia, salaisia sopimuksia tai vain yksinäisiä hetkiä kynttilän valossa, kun maailma ulkopuolella oli täynnä vaaroja ja ruttoa. Tämä paikka ei ole vain museo, se on aikakone, joka muistuttaa meitä siitä, että kaikki mitä me rakennamme, tulee lopulta osaksi maata, kunnes joku tulee ja löytää meidät uudelleen. Nyt, kun me olemme tunteneet tämän historian ihollamme, kutsun teidät jatkamaan matkaa syvemmälle. Kävelkää hitaasti, katsokaa ylös ja alas, ja antakaa mielikuvituksen kulkea. Kun nousette myöhemmin takaisin nykyajan kirkkaaseen valoon ja kaupungin meluun, viekää tämä hiljaisuus mukananne. Pysähtykää miettimään, mitä me jätämme jälkeemme ja mitä kerroksia me itse rakennamme tähän kaupunkiin. Historian oppitunti ei ole vain vuosilukuja, vaan se on tunne siitä, että olemme osa jotain paljon suurempaa ketjua. Kiitos, että kuljitte tämän matkan kanssani – nyt on teidän vuoronne tutkia nämä salaisuudet omaan tahtiinne.