Lemminkäisenpuisto

(Opas pysähtyy puiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja viittaa kädellään ympäröivää vehreyttä.) Katsokaa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on se tietty rauha, joka laskeutuu päälle heti, kun astumme tänne Lemminkäisenpuistoon. Kaupungin kiire, autojen melu ja asfalttiviidakko jäävät taaksemme, ja tilalle tulee tämä pehmeä, vihreä syli. Huomaatteko, miten valo siivilöityy lehvästön läpi ja miten ilma tuntuu täällä hitusen viileämmältä ja raikkaammalta? Tämä ei ole vain kasa puita ja pensaita, vaan tämä on kaupunkilaisen keidas, hengähdyspaikka, jossa luonto ja ihminen kohtaavat. Se on paikka, jossa voi antaa ajatustensa vaeltaa vapaasti, aivan kuten me nyt aiomme vaeltaa tämän puiston läpi. Tervetuloa mukaan matkalle, jossa yhdistyvät maanläheinen luonto ja suomalainen sielunmaisema. Jos katsomme tätä puistoa historian silmin, meidän täytyy ymmärtää, mitä tällaiset viheralueet tarkoittavat kaupunkirakenteelle. Täällä, missä nyt kasvaa vankkoja puita ja kukkivia istutuksia, on kulkenut sukupolvien jäljet. Alue on nähnyt kaupungin kasvun, teollisuuden nousun ja sen, miten ihminen on pyrkinyt kesyttämään luonnon, mutta samalla palannut takaisin sen äärelle. Historiallisesti tällaiset puistot on luotu tarkoituksella: ne olivat kaupunkilaisten terveyskeitaita aikana, jolloin savupiiput hallitsivat horisonttia. Jokainen polku, jonka päältä nyt kuljemme, on osa suunnitelmaa tuoda luonto takaisin ihmisen arkeen. Täällä on kävelty sunnuntaisilla, täällä on kuiskaillut salaisuuksia ja täällä on etsitty rauhaa sodan jälkeisissä vuosikymmenissä. Se on hiljaista historiaa, jota ei löydy oppikirjoista, vaan joka elää näissä vanhoissa puunrungoissa ja maan muodoissa. Mutta sitten on tietysti tuo nimi. Lemminkäinen. Kun puistolle on annettu tämän myyttisen sankarin nimi, se ei ole ollut sattumaa. Kalevalan Lemminkäinen oli hahmo, joka ei tuntenut rajoja, joka oli impulsiivinen, rohkea ja kenties hieman liian itsetietoinen. Hän oli se tyyppi, joka hyppäsi päättymättä seikkailuihin ja joutui lopulta palasiksi Tuonelan jokeen, kunnes äitinsä rakasti hänet takaisin eloon. Tässä puistossa asuu samalaista mystiikkaa. Luonto itsessään on kuin se Lemminkäinen: se on villi, arvaamaton ja kykenee uudistumaan uudelleen ja uudelleen. Kun katsotte noita tummia vesistöjä tai tiheämpiä pensaikkoja, voitte melkein kuvitella, kuinka myytit ja todellisuus sekoittuvat. Onko täällä jossain vielä jäljellä ripaus sitä muinaista taikaa, joka sai esi-isämme uskomaan, että puut puhuvat ja vesi kätkee sisäänsä salaisuuksia? Nyt kun olemme kulkeneet tämän pienen historian ja myyttien polun, haluan teidät pysäyttämään itsenne hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Kuulkaa tuulen humina ja lintujen puhe. Tämä puisto on meille muistutus siitä, että vaikka rakentaisimme kuinka korkeita taloja, tarvitsemme aina tämän vihreän ankkurin, joka pitää meidät kiinni maassa. Toivon, että vietätte loppupäivänne täällä nauttien juuri tästä rauhasta. Tutkikaa polkuja, katsokaa puun kuorta ja anna tämän paikan energian ladata teidät. Kiitos, kun kuljitte kanssani tämän pienen retken. Nyt on teidän vuoronne löytää omat salaisuutennene Lemminkäisenpuistosta.