Kintterönsuon luonnonsuojelualue

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja viittoo kädellään ympäröivää hiljaisuutta. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.) Katsokaapa ympärillenne. Tervetuloa Kintterönsuolle. Ottakaa hetki aikaa ja vain kuunnelkaa. Kuulitteko tuon kaukaisen tuulenvireen, joka humisee kanervikossa, tai veden hiljaisen liplatuksen? Täällä aika tuntuu pysähtyneen, tai oikeastaan se virtaa aivan eri tahtiin kuin kaupungin kiireessä. Tämä ei ole vain suota tai kokoelma puita, vaan se on elävä, hengittävä organismi. Täällä ilma on kosteaa, tuoksuu sammalelta ja ikiaikaiselta rauhalta. Kun astumme syvemmälle tähän luonnonsuojelualueeseen, jätämme taaksemme nykyajan melun ja astumme maailmaan, jossa luonto on edelleen se suurin ja mahtavin voima. Tunnetehan tekin sen pienen väreen asti, kun jalka uppoaa pehmeään turpeeseen? Se on kuin kosketus maan omaan muistiin. Jos katsomme tätä maisemaa historian silmin, huomaamme, että Kintterönsuo on toiminut vuosisatojen ajan eräänlaisena luonnon muurina ja suojapaikkana. Ennen kuin meillä oli nykyiset tiet ja kartat, tällaiset suot olivat vaarallisia mutta välttämättömiä reittejä. Metsästäjät ja erämaavaeltajat tiesivät tarkalleen, mistä kapeikosta pääsee läpi kastumatta kokonaan, ja kuka uskalsi haastaa suon syvyydet. Historiallisesti nämä alueet ovat olleet elintärkeitä biodiversiteetin säilyttäjissä, mutta myös ihmiselle ne ovat olleet mystisiä rajoja. Täällä on kuljettu, täällä on etsitty ravintoa ja täällä on piileskelty. Kun mietimme sitä, miten ihminen on pyrkinyt kesyttämään luonnon kuivattamalla suota ja raivaamalla metsää, Kintterönsuon kaltaiset suojelualueet ovat kuin pieniä aikakapseleita. Ne kertovat meille siitä, miltä Suomen maa näytti kauan ennen teollistumista, jolloin luonto määritteli ihmisen ehdot, eikä päinvastoin. Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ne tarinat, joita ei kirjoiteta virallisiin oppaisiin. Paikallisten kertomusten ja vanhojen uskomusten mukaan suot eivät ole koskaan täysin tyhjiä. Sanottiin, että suon syvissä kohdissa, siellä missä vesi on mustaa ja pohjaton, asuu maan henkiä, jotka vartioivat alueen rauhaa. On kerrottu tarinoita eksyneistä kulkijoista, jotka ovat kuulleet kaukaisia kutsuja tai nähneet valoja sumun keskellä, joille ei löydy loogista selitystä. Ehkä kyse oli vain optisesta harhasta tai suon kaasujen leikistä, mutta nämä myytit syntyivät kunnioituksesta ja pelosta. Suo on hämärän ja valon rajamaa, paikka, jossa todellisuus tuntuu hieman ohuemmalta. Se on opettanut meitä nöyryyteen; kun astut väärään paikkaan, suo muistuttaa sinulle välittömästi, kuka täällä on todellinen isäntä. Nyt, kun olemme hetken pysähtyneet tämän historian ja mystiikan äärelle, kutsun teidät jatkamaan matkaa kanssani. Meidän edessämme avautuu vielä upeampia näkymiä, ja ehkä, jos olemme hiljaa ja tarkkoina, mekin saamme nähdä jotain sellaista, mikä paljastuu vain niille, jotka osaavat odottaa. Muistakaa astua varovasti ja kunnioittaa tätä hiljaisuutta. Olkaa valppaita, tarkkailkaa lintujen lentoa ja sammalen värejä. Mennäänpä katsomaan, mitä Kintterönsuo haluaa meille vielä kertoa. Seuraattepas minua.