Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy puiston keskelle, ottaa rennon asennon ja pyyhkäisee kättään ilmassa ikään kuin kutsuen kuulijat lähemmäs. Hän puhuu rauhallisesti, mutta intohimolla.)
Katsokaas ympärillenne. Tuntuuko teistä, miten kaupungin melu vaimenee täällä? On jotain sellaista, mitä ei voi kirjoittaa esitteisiin, vaan sen täytyy tuntea ihollaan. Täällä Leenanpuistossa ilma on erilainen, se on raskaampaa, kosteampaa ja täynnä sellaista hiljaista arvokkuutta, jota vain vanhat puut osaavat tarjota. Kun me seisomme tässä, me emme ole vain viheralueella, vaan me olemme tavallaan aikakoneessa. Katsokaa noita oksien mutkia ja sammaleen peittämiä kiviä. Ne ovat nähneet sukupolvien vaihtuvan, ne ovat kuulleet salaisuuksia, joita kukaan ei enää muista. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto ja kaupungin muisti kietoutuvat toisiinsa.
Jos me mennään syvemmälle tähän paikkaan historiaan, niin meidän täytyy miettiä, mitä täällä on ollut ennen kuin meistä tuli kaupunkilaisia. Tämä alue ei ole syntynyt sattumalta, vaan se on osa sitä suurempaa kudosverkkoa, joka on rakentanut meidän kaupunkikuvaamme. Ennen kuin täällä oli hoidettu puisto, täällä on ollut karkeaa työtä, hikeä ja kenties vanhoja tiluksia, jotka ovat palvelleet ihmisiä silloin, kun maailma oli vielä hitaampi. Voitte kuvitella, miten täällä on kuljettu raskaan kuorman kanssa, miten täällä on puhuttu säästä ja sadosta. Kaupungin laajentuessa monet tällaiset keitaat on uhrattu asfaltille, mutta Leenanpuisto on säilynyt. Se on kuin pieni vastarintaliike urbaanisaatiota vastaan. Täällä on säilynyt jotain alkuperäistä, sellaista maanläheistä voimaa, joka muistuttaa meitä siitä, että vaikka rakentaisimme kuinka korkeita taloja, me ollaan lopulta vain vieraita tällä maalla, jota puut hallitsevat.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella puistolla on myös sellaista historiaa, jota ei löydy virallisista arkistoista. Sanotaan, että Leenanpuistossa on tiettyjä kohtia, joissa raja nykyhetken ja menneisyyden välillä on hämärtynyt. On kierrettu tarinoita hahmosta, josta puisto on saanut nimensä, tai ainakin siitä hengestä, joka täällä vaeltaa. Jotkut sanovat, että jos täällä pysähtyy täysin hiljaa juuri hämärän aikaan, kun aurinko laskee ja varjot venyvät, voi kuulla kaukaisia ääniä, joita ei pitäisi kuulua. Ehkä se on vain tuuli puunlehdissä, tai ehkä se on muisto jostain rakkaustarinasta tai menetyksestä, joka on jäänyt tähän maaperään imeytymään. Se on puiston salaisuus, se mystiikka, joka tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puita ja pensaita. Se on tunne siitä, ettei täällä ole koskaan täysin yksin.
Nyt kun me ollaan kulkeneet tämän polun läpi, haluaisin teidän tekevän yhden asian. Sulkekaa silmänne hetkeksi. Kuunnelkaa, miltä kaupunki kuulostaa tämän vihreän muurin takaa. Tunnetteko te sen rauhan? Leenanpuisto ei ole vain kohde, jonne tullaan, vaan se on tila, johon uppoutuu. Kun te jatkatte matkanne takaisin arkeen, ottakaa tämä pieni pala hiljaisuutta mukananne. Muistakaa, että keskellä kiirettä on aina olemassa tällaisia taskuja, joissa aika pysähtyy. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen historian ja luonnon polun läpi. Olkaa hyvä ja tutkikaa puistoa vielä hetki omassa rauhassanne, ennen kuin palaamme takaisin maailmaan.