Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy polun varrella, ottaa hienoisen tauon ja katsoo ympärilleen, antaen metsän hiljaisuuden laskeutua ryhmän ylle.)
Katsokaapa ympärillenne. Tuntuuko se? Se on tämä erityinen, lähes harras rauha, joka laskeutuu päälle heti, kun astumme Haminavuoren siimekselle. Me olemme nyt paikassa, jossa luonto ei ole vain tausta, vaan se on itsessään historian arkisto. Hengittäkää syvään tätä kosteaa sammalen ja havupuiden tuoksua. Täällä, näiden jylhien kalliojyrkänteiden ja ikiaikaisten puiden katveessa, aika tuntuu hidastuvan. Useimmille tämä on vain kaunis luonnonsuojelualue, mutta meille, jotka osaamme lukea maastoa, tämä vuori on kuin avoin kirja. Se on vartioinut Haminaa vuosisatojen ajan, seuraten kaupungin kasvua ja maailmanpolitiikan myllerryksiä korkeuksistaan, pysyen itse muuttumattomana, kun kaikki muu ympärillä on vaihtunut.
Jos katsomme tätä maastoa historian silmin, ymmärrämme, että Haminavuori ei ole ollut vain passiivinen kukkula. Se on ollut strateginen valtti. Muistakaa, että Hamina on ollut yksi Suomen tärkeimmistä linnoituskaupungeista, ja tässä ympäristössä korkeus on aina tarkoittanut valtaa. Vuoren rinteet ja sen tarjoama näköala merelle ja kaupunkiin tekivät siitä luonnollisen tarkkailupisteen. Kuvitelkaa tänne sotilaat ja vartijat satoja vuosia sitten; he seisoivat juuri tässä samassa maastossa, silmät suunnattuina horisonttiin, etsien vihollisen purjeita tai lähestyviä joukkoja. Täällä on kulkenut polkuja, joita ei löydy nykyisistä kartoista, salaisia reittejä, joita pitkin viestit ja tiedustelijat liikkuivat kaupungin ulkopuolella. Luonto on hitaasti niellyt nämä ihmisen jäljet, mutta kun katsoo tarkkaan, voi melkein nähdä historian kerrokset päällekkäin: linnoituksen kurin ja villin, kesyttämättömän metsän.
Mutta kuten jokaisella kunnioitetulla paikalla, myös Haminavuorella on omat salaisuutensa ja myyttinsä. Vanhat tarinat kertovat, että näiden kallioiden halkeamissa ja syvissä varjoissa asuu jotain, mitä emme voi täysin selittää. Paikalliset ovat puhuneet vuoren hengestä, joka suojelee aluetta ja ohjaa eksyneitä. On sanottu, että tietyissä valoissa, erityisesti sumuisina aamuina, voi kuulla kaukaisia kaikuja menneiltä vuosisadoilta – ehkäpä se on vain tuulen huminaa puunlatvoissa, mutta täällä se tuntuu joltain muulta. On myös puhuttu piilotetuista kätköistä ja muinaisista merkinnöistä kiviin, jotka on jätetty jäljiksi niille, jotka osaavat katsoa oikeaan suuntaan. Tämä mystiikka on osa vuoren sielua; se tekee tästä paikasta enemmän kuin vain kokoelman puulajeja ja kiviä. Se tekee siitä elävän muiston.
Nyt, kun jatkamme matkaamme eteenpäin, pyydän teitä tekemään yhden asian. Hiljennykää hetkeksi ja kuunnelkaa. Antakaa vuoren kertoa oma tarinansa. Kun kuljemme polkua pitkin, miettikää, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tähän maastoon, jos saisitte kirjoittaa oman rivinsä Haminavuoren historiaan. Luonto ottaa lopulta kaiken takaisin, mutta kokemukset, jotka täältä hakeutuvat, jäävät meihin. Toivon, että vietitte kotiinne palasen tätä rauhaa ja kunnioitusta sitä kohtaan, miten luonto ja historia kietoutuvat toisiinsa. Olkaa hyvä, seurakat, edetään rauhassa syvemmälle metsän syliin.