Luku 1
*(Opas pysähtyy Sinisen Huvilan eteen, ottaa rennon asennon ja viittoo ryhmän lähemmäs. Hän hymyilee ja katsoo rakennuksen julkisivua hartaasti.)*
Katsokaa tätä väriä. Eikö olekin jotain maagista siinä, miten tämä syvä sininen kohtaa ympäröivän vehreyden? Tervetuloa, hyvät ystävät, Sinisen Huvilan Kahvilaan. Sulkekaa hetkeksi silmänne ja kuvitelkaa, että olemme palanneet aikaan, jolloin kiire tuntui kaukaiselta käsitteeltä ja kaupungin rytmi määräytyi kellotapulin lyöntien mukaan. Täällä ilmassa tuoksuu vastaleivottu korvapuusti ja vanha puu, ja jos kuuntelette tarkasti, voitte melkein kuulla kaukaisen posliinin kilinän ja vaimean puheen, joka on jatkunut näiden seinien sisällä vuosikymmenten ajan. Tämä ei ole vain kahvila, vaan se on kuin aikakone, joka pysäyttää meidät hetkeksi keskelle nykyajan hulinaa.
Mutta mennäänpä syvemmälle historiaan. Tämä huvila ei syntynyt sattumalta, vaan se heijastaa aikakautta, jolloin porvaristo ja taiteilijat etsivät pakopaikkaa teollistuvan kaupungin saasteista ja melusta. Rakennus on tyypillinen esimerkki siitä romanttisesta arkkitehtuurista, jossa luonto ja ihminen pyrkivät elämään sopusoinnussa. Alun perin huvila toimi yksityisenä kesäasuntona, ja sen seinät ovat nähneet niin kiihkeitä poliittisia väittelyitä kuin salaisia rakkauskirjeiden vaihtoon liittyneitä kohtaamisia. Kun rakennus myöhemmin muuttui kahvilaksi, se säilytti asemansa kohtaamispaikkana. Se oli paikka, jonne tultiin lukemaan sanomalehteä, keskustelemaan taiteesta ja tarkkailemaan ohikulkijoita. Jokainen nurkkaus, jokainen kulunut portaan askel kertoo tarinaa ihmisistä, jotka ovat täällä levänneet, haaveilleet ja kenties suunnitelleet elämänsä suurimpia käänteitä kupillisen mustaa kahvia kera.
Tietenkin jokaisella historiallisella paikalla on myös omat salaisuutensa, ja Sininen Huvila ei ole tässä poikkeus. Paikallisten keskuudessa kiertää vanha myytti niin kutsutusta ”kadonneesta huoneesta”. Sanotaan, että huvilan yläkerrassa on pieni ullakkokammio, jota ei löydy virallisista piirustuksista. Legendan mukaan siellä on säilytetty salaisia arkistoja tai kenties jotain vielä arvokkaampaa, jota talon entinen omistaja ei halunnut antaa maailman nähtäväksi. Jotkut väittävät, että hiljaisina iltoina, kun kahvilassa on vähiten väkeä, voi kuulla vaimeaa pianon soittoa ylhäältä päin, vaikka rakennuksessa ei ole ollut pianoa vuosikymmeniin. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai asuuko täällä edelleen joku menneisyyden henki, joka ei halua jättää tätä sinistä turvakotiaan?
Nyt mutta, riittäätään historian havinoista ja mysteereistä. On aika antaa aistien ottaa vallat. Astukaa sisään, valitkaa itsellenne mukavin kulma ja tilatkaa jotain perinteistä. Suosittelen kokeilemaan talon omaa erikoisuutta, joka on reseptinä peräisin vielä huvilan alkuajoilta. Kun istutte siellä, katsoitte läpi vanhojen ikkunoiden ja nautitte kahvinne, miettikää sitä ketjua, joka yhdistää meidät kaikki tähän hetkeen ja kaikkiin niihin tuhansiin ihmisiin, jotka ovat istuneet samalla paikalla ennen meitä. Nauttikaa rauhasta ja tunnelmasta – Sininen Huvila on nyt teidän käytössänne.
