Hiirenportaanpuisto

(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmäänsä hymyillen. Hän elehtii kädellään ympäröivää vehreyttä.) Katsokaas ympärillenne. Täällä Hiirenportaanpuistossa aika tuntuu pysähtyneen, eikö vain? Hengittäkääpä kunnolla – tunnetteko sen kostean mullan ja vanhan lehvästön tuoksun? Me ollaan nyt paikassa, jossa kaupungin melu vaimenee ja luonnon oma kuiskaus ottaa vallan. Tämä ei ole vain tavallinen viheralue tai läpikulkureitti, vaan se on kuin kaupungin vihreä keuhko, joka kätkee sisäänsä kerroksia, joita ei ensisilmäyksellä huomaa. Kun kuljemme näitä polkuja pitkin, me ei vain liikututa itsämme tilassa, vaan me liikutaan ajassa. Täällä jokainen sammalmainen kivi ja mutkitteleva polku kantaa mukanaan muistoja ajalta, jolloin kaupunki oli vielä nuori ja luonto hallitsi näitä rantoja ja rinteitä. Mutta jos me menemme syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, mitä tämä maa on kokenut. Täällä on kohdattu kova työ ja arjen raataminen. Ennen kuin täällä oli puisto ja virkistysalue, tämä ympäristö on ollut osa kaupungin elintärkeää infrastruktuuria. Mietikää niitä ihmisiä, jotka kulkivat näitä reittejä kymmeniä tai jopa satoja vuosia sitten. He eivät tulleet tänne rentoutumaan, vaan heillä oli mukanaan raskaita taakkoja, työkalut ja kiire. Hiirenportaan nimi itsessään viittaa johonkin pieneen, kenties salattuun tai vaatimattomaan kulkuväylään, joka on yhdistänyt eri maailmoja – kenties työläisten asuinseutuja ja kaupungin sykkivän keskustan. Täällä on kuljettu polkuja, jotka on kulutettu maahan tuhansilla askelilla, ja jokainen askel on ollut osa kaupungin kasvutarinaa. Tämän maan alla lepää siis historian kerrostumat, jotka kertovat selviytymisestä, rakentamisesta ja siitä, miten ihminen on aina pyrkinyt kesyttämään luonnon, mutta lopulta aina palannut takaisin sen syliin. Ja sitten meillä on se, mitä minä kutsun tämän paikan sieluksi – ne pienet salaisuudet ja myytit. Legendojen mukaan tällaiset paikat, joissa metsä kohtaa kaupungin reunan, ovat olleet rajapintoja. On sanottu, että Hiirenportaan kaltaiset kapeat solat ja varjoisat kolot ovat olleet paikkoja, joissa on vaihdettu kuiskattuja viestejä tai kätketty asioita, joita ei haluttu viranomaisten tietäväksi. Ehkä täällä on kulkenut salakuljettajia tai nuoria rakastavaisia, jotka etsivät suojaa maailman katseilta. Onko täällä oikeasti kulkenut jotain näkymätöntä, tai onko nimi Hiirenportaan vain metafora sille, miten täällä on pitänyt liikkua hiljaa ja varovasti, kuin hiiri? Se on se jännite, joka tekee tästä paikasta kiehtovan: se, ettei kaikki ole näkyvissä, vaan osa totuudesta jää aina kätkeytyneeksi varjoihin ja puunrungon taakse. Nyt minä haluan teidät kokeilemaan yhtä juttua. Pysähtykää hetkeksi, sulkekaa silmänne ja kuunnelkaa. Kuulutteko tuon kaukaisen kaupungin huminan, mutta samalla tuon pienen oksan napsahduksen tai linnun laulun? Te olette juuri nyt siinä pisteessä, missä menneisyys ja nykyhetki kohtaavat. Kun me jatkamme matkaamme, katsokaa ympärillenne uusin silmin. Etsikää merkkejä siitä, mitä täällä on ollut ennen meitä. Tervetuloa kokemaan Hiirenportaanpuiston hiljainen voima. Olkaa hyvä, kulkakaa perässäni, niin katsotaan vielä yksi erityinen näkymä ennen kuin me päästään eteenpäin.