Wanha Apteekki

*(Opas pysähtyy Vanhan Apteekin oven eteen, kääntyy ryhmää kohti ja hymyilee itsevarmasti, mutta kutsuvasti. Hän elehtii kädellään ovea kohti ja laskee ääntään hieman, luoden odotusta.)* Katsokaa tätä rakennusta. Pysähtykää hetkeksi ja vain kuunnelkaa. Jos suljette silmänne, voitte melkein kuulla katukivetyksellä kopisevat hevoskärryt ja tuntea ilmassa leijuvan, pistävän ja makean tuoksun – sekoituksen kuivattuja yrttejä, kamferia ja jotain sellaista, mitä ei osaa täysin nimetä, mutta joka lupaa parannusta. Me emme astu vain sisälle museoon, vaan me astumme ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin apteekki ei ollut vain kauppa, vaan kaupungin tiedon keskus, lähes pyhä paikka. Täällä, näiden paksujen seinien suojassa, tiede ja taika kohtasivat vuosikymmenten ajan. Tervetuloa paikkaan, jossa jokainen hylly ja jokainen pölyinen lasipullo kantaa mukanaan tarinaa ihmisen ikuisesta kaipuusta terveyteen ja elämän pidentämiseen. Kun katsomme näitä hyllyjä, meidän on ymmärrettävä, mitä apteekari oli yhteiskunnassa sata tai kaksisataa vuotta sitten. Hän ei ollut vain lääkkeiden jakaja, vaan hän oli usein kaupungin oppinein mies, kemisti, kasvitieteilijä ja joskus jopa epävirallinen lääkäri. Täällä on valmistettu seerumeita ja uutteita, jotka on tislattu hitaasti kuparisissa retortteihin, kun ulkona on raivonnut lumimyrsky tai paahtanut keskikesän aurinko. Ajatelkaa niitä aikaa, kun lääkkeet eivät tulleet tehdasmaisista blisteripaketeista, vaan apteekari punnitsi tarkasti milligrammoja vaa’alla, yhdistellen harvinaisia juuria, mineraaleja ja kenties jotain eksoottista itämaisesta mausteesta. Jokainen resepti oli käsityötä, ja jokainen purkki oli yksilöllinen. Tämä paikka on nähnyt kaupungin kasvun, sodat ja epidemiat, ja se on pysynyt vakaana ankkurina, jonne ihmiset tulivat epätoivoisina ja toiveikkaina, etsien apua sairauksiin, joille ei tuolloin ollut vielä nimeäkään. Mutta kuten jokaisessa vanhassa talossa, myös täällä on omat salaisuutensa. Sanotaan, että apteekkarin takahuoneissa, kaukana asiakkaiden katseilta, säilytettiin aineita, jotka eivät olleet tarkoitettu tavallisille kuolevaisille. Kiertää tarina eräästä salaisesta kirjanpidosta, johon on merkitty tilauksia, jotka eivät noudattele lääketieteen sääntöjä – kenties kyse oli eliksiireistä, joiden väitettiin palauttavan nuoruuden tai avaavan oven näkymättömään maailmaan. Jotkut sanovat, että yöllä, kun museo on tyhjä, hyllyjen takaa kuuluu vaimeaa lasin kilinää, aivan kuin joku näkymätön käsi järjestelisi edelleen myrkky- ja lääkepulloja oikeisiin riveihin. Olipa kyse vain kaupunkilégendoista tai jostain syvemmästä, täällä on tunnelma, joka kertoo, ettei kaikki tieto ole koskaan haluttu jakaa avoimesti. Nyt, kun me astumme sisälle, haluan teidän kiinnittämään huomiota erityisesti tuoksuun ja valoon. Katsokaa, miten pöly tanssii valokeiloissa ja miltä tuntuu koskettaa puuta, joka on nähnyt satojen vuosien historian. Älkää vain katsoko esineitä, vaan yrittäkää tuntea se jännite, joka vallitsi, kun potilas odotti tuskaisena lääkettään. Menkää rohkeasti tutkimaan, mutta muistakaa, että tässä talossa historia ei ole vain menneisyyttä, vaan se hengittää yhä. Olkaa hyvä, astukaa sisään, ja annan teidän löytää omat salaisuutenne näiden hyllyjen välistä.