Tove Jansson

(Opas pysähtyy, katsoo ympärilleen ja hymyilee lämpimästi. Hän elehtii kädellään kohti ympäröivää maisemaa tai näyttelytilaa.) Katsokaa ympärillenne. Täällä, missä merituuli tuntuu iholla ja graniitti on kulunut sileäksi, aika tuntuu pysähtyvän. Olemme astuneet maailmaan, joka ei ole vain paikka kartalla, vaan tila mielen sisällä. Tove Jansson ei ollut vain kirjailija tai kuvittaja, vaan hän oli tarkkailija, joka näki ihmeen arkisissa asioissa. Kun kävelemme näiden näkymien läpi, haluan teidän unohtavan hetkeksi nykyajan kiireen. Kokeilkaa sulkea silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa itsenne pieneksi olennoksi suuren maailman keskellä. Se on se tunne, jota Tove kantoi mukanaan läpi elämänsä: uteliaisuus, lievä pelko ja loputon rakkaus vapautta kohtaan. Tervetuloa tutustumaan naiseen, joka opetti meidäme katsomaan maailmaa uudestaan. Jos katsomme syvemmälle historian kerroksiin, Toven elämä oli jatkuvaa tasapainoilua hienostuneen kaupunkikulttuurin ja raa'an luonnon välillä. Hän syntyi Helsingin sivistyneistön ytimeen, missä taide ja politiikka kietoutuivat yhteen, mutta hänen sielunsa kaipasi aina jotain muuta. Se kaipaus huipentui Mullgrimmia ja Klippanvia muistuttaviin paikkoihin, kuten hänen rakkaaseen Kustaanmiekkaan. Kuvitelkaa se kontrasti: toisella puolella oli tiukat etiketin säännöt ja suurkaupungin kohina, ja toisella puolella oli vain meri, kalliot ja hiljaisuus. Tove ei kuitenkaan pakenut maailmaa, vaan hän rakensi oman maailmansa. Muumit syntyivät tästä jännitteestä. Ne eivät olleet vain lastenkirjoja, vaan filosofisia pohdintoja yksinäisyydestä, yhteisöllisyydestä ja siitä, miten ihminen – tai muumi – löytää paikkansa maailmassa, joka on usein arvaamaton ja pelottava. Mutta tiedättekö, mikä on tämän kaiken suurin salaisuus? Se, mitä emme aina näe kirjan kansissa? Toven suurin voima oli hänen kykynsä hyväksyä pimeys. Hän ei kirjoittanut vain aurinkoisista päivistä, vaan hän tiesi, että talvi on pitkä ja yksinäisyys on osa ihmisyyttä. Myytti Tove Janssonista on usein se lempeä satukertoja, mutta todellisuudessa hän oli tinkimätön taiteilija, joka vaati itseltään ja muilta paljon. Hänen elämänsä suurin rakkaustarina, suhde Tuulikki Pietilään kanssa, oli hiljaista, mutta järkähtämätöntä. Se oli kumppanuutta, joka perustui yhteiseen hiljaisuuteen ja luovaan vapauteen. Se oli heidän oma salainen valtakuntansa, jossa ei tarvittu sanoja, vaan riitti, että oli läsnä. Juuri tämä rehellisyys tunteita kohtaan teki hänen teoksistaan universaaleja; ne puhuttelevat meitä vielä tänäkin päivänä, kieli- ja kulttuurirajoista huolimatta. Nyt, kun jatkamme matkaamme, haluan teidän etsivän omista kokemuksistanne se pieni palanen, joka resonoi Toven maailman kanssa. Ehkä se on muisto lapsuuden kesästä, pelko tuntemattomasta tai vain halu löytää oma, pieni turvasatama. Kun poistumme täältä, älkää jättäkö tätä kokemusta vain taiteenä tai historiaksi. Ottakaa mukaan se uteliaisuus ja rohkeus kohdata maailman myrskyt, kuten Muumilaakson asukkaat tekivät. Kiitos, kun kuljitte tämän polun kanssani. Toivon, että löydätte matkanne aikana oman pienen onnenkivenne, aivan kuten Tove löysi ne graniittisista rannoiltaan. Olkaa tervetulleita jatkamaan tutkimusmatkaanne omaan tahtiinne.