Luku 1
(Opas pysähtyy leikkikentän reunalle, katsoo ympärilleen ja hymyilee ryhmälle. Hän elehtii kädellään kohti hiekkakenttää ja sitä ympäröiviä puita.)
Katsokaa tätä paikkaa. Ensisilmäyksellä se näyttää vain tavalliselta leikkikentältä, eikö vain? Hiekkaa, kiipeilytelineitä ja lasten naurua ilmassa. Mutta jos me pysähdytään hetkeksi, suljetaan silmät ja annetaan kaupungin melun vaimeta, niin täällä alkaa tuntua jokin muu. Tuntukaa tuota tuulenvirettä, joka kulkee näiden vanhojen puiden läpi. Täällä Pallopuistossa luonto ja kaupunki eivät vain kohtaa, vaan ne käyvät jatkuvaa vuoropuhelua. Tässä kohdassa on jotain pysähtynyttä, kuin aika olisi täällä hidastunut. Me seisomme paikalla, joka on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, mutta säilyttänyt silti tämän saman, hieman villin ja vapaan tunnelman. Tervetuloa paikkaan, jossa leikki ja historia kietoutuvat yhteen.
Jos me menemme ajassa taaksepäin, niin tämä alue ei ole aina ollut tällaista huoliteltua viheraluetta. Kaupungin laajentuessa ja teollisuuden vyöryessä eteenpäin, tällaiset puistot olivat kaupunkilaisille kuin keuhkot, joista sai happea savuisten katujen keskellä. Pallopuiston nimi itsessään kantaa muistoa ajasta, jolloin urheilu ja ulkoilmaelämä olivat nousussa. Se oli paikka, jossa herrasmiehet ja työläiset kohtasivat, missä pallo pomppi nurmella ja missä kaupungin sosiaalinen elämä sykki. Täällä on kävelty tuhansia kilometrejä, täällä on suunniteltu tulevaisuutta ja täällä on koettu ensimmäisiä ihastuksia. Tämä leikkikenttä on vain uusin kerros siinä historiallisessa sipulissa, joka muodostaa tämän paikan identiteetin. Se jatkaa perinnettä, jossa lapsille on annettu tilaa liikkua ja kokeilla rajojaan, samalla kun ympäröivä luonto on toiminut hiljaisena todistajana kaupungin kasvulle.
Mutta tässä kohtaa minun on kerrottava teille jotain, mitä ei löydy virallisista opaskirjoista. Paikallisten keskuudessa on kiertänyt pitkään tarina näiden suurten puiden juurista. Sanotaan, että täällä on vanha, unohdettu rajalinja tai kenties jokin muinaisempi merkki, joka on ohjannut ihmisiä kulkemaan juuri tätä reittiä jo kauan ennen kuin ensimmäistäkään taloa rakennettiin. Jotkut vannovat, että sumuisina syysaamuina täällä voi kuulla kaukaisia huutoja tai askelia, jotka eivät kuulu kenellekään elävälle. Onko se vain mielikuvitusta vai kenties kaupungin kollektiivinen muisti, joka kieltäytyy katoamasta? Se on tällainen pieni mysteeri, joka tekee tästä leikkikentästä enemmän kuin vain hiekkakasaan perustuvan paikan. Se on kuin portti menneeseen, joka on jäänyt elämään puiden varjoihin.
Joten, kun te nyt jatkatte matkaanne, pyydän teitä yhtä asiaa. Älkää vain kävelkö tämän kentän ohi, vaan pysähtykää ja katsokaa puita. Mietikää, kuinka monta tarinaa ne voisivat kertoa, jos ne vain osaisivat puhua. Kysykää itseltänne, mitä te jättäisitte jälkeenne tähän maaperään. Toivon, että vietätte hetken tässä rauhassa ja annatte tämän paikan historian laskeutua harteillenne. Olipa kyse sitten urheilun riemusta, lapsuuden leikeistä tai kaupungin salaisuuksista, Pallopuisto pitää ne kaikki tallessa. Kiitos, kun kuljitte tämän pienen historian matkan kanssani. Olkaa hyvät ja jatkakaa matkaanne, mutta pitäkää korvanulette auki – kuka tietää, mitä täällä vielä kuulee.
