Luku 1
*(Opas pysähtyy Apteekki Elixirin oven eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään ovea kohti, ja hänen äänensä on kutsuva, hieman salaperäinen mutta vakaa.)*
Katsokaapa tätä ovea. Samaan aikaan kun kaupungin ympärillä kaikki on kiihdyttänyt vauhtia, tässä kohdassa katua tuntuu siltä, kuin aika olisi vain hidastanut askeliaan. Kun astumme sisään Apteekki Elixiriin, huomaatte heti sen tuoksun. Se ei ole mikään nykyaikainen puhdistusaine, vaan syvä, raskas yhdistelmä kuivattua laventelia, vanhaa paperia ja jotain sellaista, mitä on vaikea nimetä, mutta joka tuo heti mieleen menneiden vuosisatojen alkemian. Nuo tummat puuhyllyt, jotka kurottavat kattoon asti, ja nuo satojen pienten lasipullojen välke kertovat tarinaa ajasta, jolloin apteekki ei ollut vain kauppa, vaan kaupungin tiedon ja terveyden keskus. Täällä hiljaisuus on lähes käsin kosketeltavaa, ja jokainen natiseva lattialauta tuntuu kuiskaavan jotain vanhaa.
Jos katsomme historian kirjoja, huomaamme, että Elixir on toiminut tässä samassa paikassa jo sukupolvien ajan. Alkuperäinen apteekkari oli mies, joka yhdisti tiukan tieteen ja intuition. Tuohon aikaan lääketiede oli vielä kokeilevaa; täällä on keitetty uutteita harvinaisista juurista ja jauhettu mineraaleja, joita tuotiin kaukaa idästä silkkitieiden kautta. Apteekki oli kaupungin sykkivä sydän, jonne tulivat niin rikkaat kauppiaat kuin köyhimmätkin työläiset. Se oli paikka, jossa hoidettiin paitsi flunssaa, vaan myös sielunvaivoja ja mystisiä vaivaisia. Täällä on nähty historian suuria käännekohtia, sodat ja rauhanajat, ja silti tämä tila on säilyttänyt arvokkuutensa. Se on toiminut eräänlaisena turvasatamana, jossa asiantuntemus on siirtynyt mestarilta oppipojalle, hitaasti ja huolellisesti, tavalla jota nykyinen kiireellinen maailmamme on jo lähes unohtanut.
Mutta Elixirin ympärillä liikkuu myös tarinoita, joita ei löydy virallisista arkistoista. Kaupungin vanhimmat vannovat, että apteekarin takahuoneessa on säilytetty yksi ainoa, nimetön pullo, jonka sisältö on niin kirkasta, että se loistaa pimeässä. Legendan mukaan kyseessä on nimenomaan se kuuluisa eliksiiri, josta apteekki on saanut nimensä. Sanotaan, että se ei paranna vain kehoa, vaan palauttaa ihmiseen nuoruuden innostuksen ja kadonneet muistot. On tietysti todennäköisempää, että kyse on vain vanhoista kemiallisista reaktioista ja kansanperinteestä, mutta kun katsoo noita hämäriä nurkkia ja raskaita samettiverhoja, on helppo antaa mielikuvituksen lentää. Ehkäpä joten jokin osa siitä mystiikasta on jäänyt elämään näiden seinien sisään, odottamassa oikeaa hetkeä paljastaa itsensä.
Nyt, kun olemme tunteet tämän paikan sielun, haluaisin teidät katsomaan vielä kerran noita hyllyjä. Mietikää, kuinka monta ihmiskohtaloa on kietoutunut näihin pieniin lasipulloihin. Kehotan teitä nyt astumaan sisään, mutta tehkää se hitaasti. Kuuntelekaa hiljaisuutta ja antakaa tuoksun viedä teidät matkalle ajassa. Kysykää itseltänne, mitä te itse etsisitte täältä, jos elämän eliksiiri olisi todella olemassa. Olkaa hyvä, astukaa sisään ja kokekaa historian lämpö itse.
