Luku 1
*(Opas pysähtyy kaupungin keskustassa, levittää kätensä laajasti ja katsoo ryhmää lämpimästi, mutta hieman salaperäisesti.)*
Katsokaapa ympärillenne. Tervetuloa Prismaan. Ensimmäinen asia, minkä huomaatte, on tämä kaupungin omituinen valo, eikö vain? Se ei ole ihan tavallista päivänvaloa, vaan se tuntuu taittuvan ja kimaltelevan jokaisessa kulmassa, aivan kuin koko kaupunki olisi rakennettu yhdestä valtavasta kristallista. Täällä ilma tuntuu sähköiseltä, ja jos kuuntelette tarkasti, voitte kuulla kaukaisen kaiun – se on kaupungin syke, tuhansien vuosien kerrostuma, joka hengittää meidän jalkojemme alla. Prisma ei ole vain paikka kartalla, se on tila, jossa aika käyttäytyy eri tavalla. Tunnen tämän kaupungin jokaisen mukulakivikadun ja varjon, ja lupaan teille, että tänään näette Prisman sellaisena, jona se todellisuudessa on: elävänä, hengittävänä historian kirjana.
Jos menetään syvemmälle, Prisman juuret ulottuvat kauas ennen nykyisiä arkistoja. Kaupunki perustettiin strategiseen pisteeseen, jossa kolme suurta jokivartta ja muinaiset kauppareitit kohtasivat. Alussa se oli vain pieni kalastajien ja kauppiaiden tukikohta, mutta sen nousu maailmanlaajuiseksi keskukseksi tapahtui, kun täältä löydettiin harvinaisia, valoa taittavia mineraaleja. Keskiajalla Prisma nousi tiedon ja alkemian pääkaupungiksi. Täällä rakennettiin observatorioita, jotka pystyivät näkemään tähtiä, joita ei tunnettu missään muualla, ja kaupungin arkkitehtuuri muovautui vastaamaan tätä tiedonjanoa. Nuo korkeat, kapeat tornit ja holvikatot, joita näette ympärillänne, eivät ole vain koristeita, vaan ne suunniteltiin ohjaamaan valoa ja energiaa kaupungin syvimpiin kellareihin. Prisma oli vuosisatojen ajan paikka, jonne oppineet pakenivat vain saadakseen kokea tämän ainutlaatuisen ympäristön, jossa järki ja mystiikka kävivät jatkuvaa vuoropuhelua.
Mutta jokaisella loistavalla kaupungilla on myös varjonsa, ja Prismalla on yksi salaisuus, jota ei löydy oppaista. Paikallisten keskuudessa kuiskataan Kadonneesta Heijastuksesta. Sanotaan, että kaupungin alla kulkee peilikausaalinen verkosto, eräänlainen rinnakkaistila, joka tallentaa jokaisen täällä käydyn keskustelun ja jokaisen tunteen. Legendan mukaan kerran sadassa vuodessa, tiettynä tähtiöiden asennolla, kaupungin valo kääntyy ja paljastaa hetkeksi tämän peilimaailman. Silloin voi nähdä kaupungin sellaisena kuin se oli tuhansia vuosia sitten tai kenties sellaisena, millainen se on tulevaisuudessa. Monet ovat väittäneet nähneensä kaduilla hahmoja, jotka näyttävät heiltä itseltään, mutta eri elämänvalintoja tehneinä. Onko kyse vain valon leikistä ja mineraalien aiheuttamasta optisesta illuusiosta, vai onko Prisma todellakin portaali johonkin suurempaan? Minä olen asunut täällä pitkään, ja uskon, että totuus on jossain näiden kahden välissä.
Nyt, kun olemme tunnistelleet kaupungin sielun, kutsun teidät seuraamaan minua. Me emme kulje pääkatuja pitkin, vaan suuntaamme noihin pieniin, varjoisiin kujiin, joissa historian havina on vahvimmillaan. Menemme kohti vanhaa kellotornia, mutta varoittelen teitä: älkää katso liian pitkään peiliin, jos kohtaatte sellaisen matkalla. Prisma saattaa nimittäin päättää pitää teidät itsellään hieman pidempään kuin suunnittelitte. Oletteko valmiita astumaan syvemmälle valon ja varjon leikkiin? No niin, mennään, ihmeet odottavat vain muutaman askeleen päässä.
