Luku 1
(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja levittää kätensä ympäröivän luonnon suuntaan. Äänensävy on kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaapa ympärillenne. Täällä, kun kaupungin melu vaimenee ja lehvästön läpi siivilöityvä valo tanssii sammaleella, me emme ole vain puistossa. Me olemme astumassa sisään aikaan, joka ei enää kelloilla mitata. Tunnitteko tämän tietyn rauhan? Se ei ole vain hiljaisuutta, vaan sellaista painavaa, odottavaa tunnelmaa, jota vain paikat, joilla on pitkä muisti, voivat tarjota. Böstaksenpuisto ei ole pelkkää vihreyttä ja polkuja; se on elävä arkisto. Kun suljette silmänne ja annatte tuulen puhaltaa, voitte melkein kuulla menneiden aikojen kuiskaukset. Tänne on kerrostunut vuosikymmenien, ehkä jopa vuosisatojen tarinoita, jotka odottavat vain sitä, että joku pysähtyy oikeasti kuuntelemaan.
Jos menemme syvemmälle historian hämärään, huomaamme, että tämä maa on nähnyt paljon enemmän kuin mitä nykyiset kartat kertovat. Alun perin nämä maat eivät olleet virkistysalueita, vaan osa karua ja vaativaa elinkeinoelämää. Täällä on raivattu peltoja, hoidettu karjaa ja taisteltu jokaisesta neliömetristä hyödyllisessä maassa. Böstaksen nimi itsessään kantaa mukanaan kaikuja ajasta, jolloin tonttien rajat ja suvun omistukset määrittivät ihmisen koko maailman. Kuvitelkaa nämä polut täynnä hevosten kavioiden kopinaa ja raskaita puu-kärryjä, jotka kuljettivat satoa ja polttopuita. Tämä luonto, joka näyttää meistä nyt niin villiltä ja koskemattomalta, on itse asiassa muovautunut ihmisen käden ja luonnon välisessä jatkuvassa vuoropuhelussa. On kiehtovaa ajatella, miten luonto on hitaasti ottanut takaisin sen, minkä ihminen kerran itselleen raivasi, peittäen vanhat kiviaidat ja perustukset pehmeään vihreään vaippaansa.
Mutta jokaisessa paikassa, jolla on näin vahva sielu, on myös salaisuutensa. Paikalliset tarinat ja vanhat huhut kertovat, ettei Böstaksenpuisto ole koskaan ollut täysin tyhjä. On puhuttu piilopaikoista, joissa on levätty vaikeina aikoina, ja kenties jopa asioista, joita ei voida selittää pelkällä järjellä. Sanotaan, että tietyissä kohdissa puistoa ilma tuntuu tiheämmältä ja aika ikään kuin pysähtyy. Jotkut uskovat, että täällä asuu entisten asukkaiden henki, jotka valvovat metsiköitä ja varmistavat, ettei luonnon rauhaa rikota. Olipa kyse vain kansanperinteestä tai myyteistä, on vaikea kieltää, että täällä on jotain sähköistä. Se on se mystinen tunne, kun tietää, ettei ole yksin, vaikka ympärillä ei näkyisi ketään muuta. Se on historian tapa muistuttaa meitä siitä, että me olemme vain vieraita tässä maisemassa.
Nyt, kun jatkamme matkaamme, pyydän teitä tekemään yhden asian. Älkää vain kävelkö polkua pitkin, vaan katsokaa tarkasti. Etsikää kiviä, jotka näyttävät liian säännöllisiltä ollakseen luonnon muovaamia, tai puita, joiden juuret kiertävät jotakin näkymätöntä. Anna uteliaisuuden ohjata teitä. Mitä te itse löydätte täältä? Mitä tarinaa tämä puisto kertoo juuri teille? Menkää nyt, tutkikaa ja tuntekaa tämä paikka, mutta muistakaa jättää se sellaisena, kuin se on – salaisuutensa syliin kätkettynä ja historian havinaan puettuna. Tervetuloa löytämään Böstaksen puiston sielu.
