Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja katsoo ympärillään olevia vieraita ja heidän koiriaan hymyillen. Hän puhuu rauhallisella, mutta innostuneella äänellä.)
Tervetuloa kaikki, sekä nelijalkaiset että kaksijalkaiset! Ottakaa hetki aikaa ja vain kuunnelkaa. Kuulutteko tuon tuulen huminan puunlatvoissa ja koirien innokkaan haukkumisen? Täällä Koirapuisto Vikkelässä me ollaan jotain enemmän kuin vain aidatulla nurmikolla. Me ollaan keskellä Uudenmaan sydäntä, missä luonto ja ihmisen kädenjälki kohtaavat. Katsokaa ympärillenne – tämä vehreys, nämä vanhat puut ja pehmeä sammal. Tuntuu kuin aika olisi täällä hieman hidastunut. Täällä on se tietty rauhan tunne, joka syntyy vain, kun antaa luonnon ottaa tilaa takaisin. Se on sellaista primitiivistä vapautta, jota me kaupunkilaiset kaipaamme, ja jota koiranne vaistoavat välittömästi heti, kun portti avautuu.
Mutta jos me katsotaan pintaa syvemmälle, niin tämä alue kertoo tarinaa paljon pidemmältä ajalta. Vikkelä ja sen ympäristö eivät ole syntyneet tyhjästä, vaan ne ovat osa sitä laajaa, historiallista viljelymaisemaa, joka on muovannut koko tätä seutua vuosisatojen ajan. Ennen kuin täällä oli puisto, täällä oli raatajaisia ihmisiä, jotka taistelivat savisen maan ja sään kanssa. Tämä maaperä on nähnyt sukupolvien vaihdot, hevoskärryjen kolinan hiekkateillä ja metsien raivaamisen tiloiksi. Kun kuljetatte koiranne näiden polkujen varrella, muistakaa, että jokainen askel on historian päällä. Täällä on liikkunut maanviljelijöitä, metsästäjiä ja kenties jopa sotaväen osastoja satoja vuosia sitten. Alue on säilyttänyt osan siitä villistä luonnosta, joka on ollut täällä kauan ennen meitä, ja se muistuttaa meitä siitä, miten ihminen on aina pyrkinyt sovittamaan elämänsä luonnon rytmiin.
Ja sitten on se, mistä harva puhuu. Jokaisella tällaisella metsäisellä paikalla on omat salaisuutensa. Paikalliset vanhimmat ovat joskus kuiskaillaan, että näillä metsiköillä on tapana ”muistaa”. Sanotaan, että tietyissä kohdissa puistoa, missä varjot ovat syvimmillään ja ilma tuntuu viileämmältä, voi tuntea vanhojen aikojen läsnäolon. Onko kyse vain mielikuvituksesta vai jostain muusta? Ehkäpä koiranne aistivat jotain, mitä me emme näe. Ne pysähtyvät usein nuuhkimaan jotain näkymätöntä tai katsovat intensiivisesti tyhjään tilaan. Ehkä ne kommunikoivat niiden eläinten kanssa, jotka kulkivat täällä satoja vuosia sitten, tai ehkä ne löysivät tien johonkin vanhaan, unohdettuun polkuun, joka ei näy kartoilla. Se on se pieni mysteeri, joka tekee tästä paikasta erityisen – se, ettei kaikki ole koskaan täysin selitettyä.
Joten, kun lähdette nyt jatkamaan retkeänne, älkää vain juoksentanne, vaan pysähtykää hetkeksi. Kunnostelkaa maaperää, katsokaa puunrunkojen uurteita ja anna koirasi johtaa. Anna sen löytää ne paikat, joissa historia ja luonto kietoutuvat yhteen. Olipa tämä sitten vain rentouttava iltapäivä tai syvä sukellus menneisyyteen, toivon, että vietätte täällä hienon ajan. Nauttikaa vapaudesta, raikkaasta ilmasta ja siitä yhteisestä hetkestä, jonka vain ihminen ja koira voivat jakaa. Kiitos, että olitte mukana, ja nyt – päästkää koirat valloittamaan puisto!