Dada

*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja laskee äänensä hieman, luoden intiimin tunnelman. Hän elehtii käsin ympärillä olevaa tilaa.)* Katsokaapa ympärillenne. Tunnutteko te sen? Tämän hienoisen jännitteen ilmassa, tämän tunteen, että täällä, näiden seinien ja katujen katveessa, maailman järjestys on hetkeksi murtunut. Tervetuloa Dadaan. Moni ajattelee, että olemme vain katsomassa taidetta tai rakennuksia, mutta oikeasti me astumme sisään tietoisuuden kapinaan. Dada ei ole vain paikka tai tyyli, se on huuto. Se on se hetki, kun ihminen tajuaa, ettei maailma olekaan looginen, vaan täysin absurdi. Kuvitelkaa itsenne sataan vuoteen taaksepäin: ympärillä on savua, sekasortoa ja tunne siitä, että kaikki vanha on romahtanut. Täällä, tässä pisteessä, syntyi jotain täysin villiä, jotain, joka ei pyytänyt lupaa olla olemassa. Mennään nyt syvemmälle siihen, mistä tämä kaikki oikeasti alkoi. Meidän on ymmärrettävä ensimmäisen maailmansodan kauhut, jotta ymmärrämme Dadan. Nuoret taiteilijat ja runoilijat pakenivat sodan lihamyllystä Zürichiin, Sveitsiin. He katsoivat maailmaa, joka väitti olevansa sivistynyt ja rationaalinen, mutta joka silti teurasti miljoonia nuoria nuorten miesten juoksuttaessa kuolemaan mudassa. He kysyivät: jos järki johti tähän helvettiin, miksi meidän pitäisi kunnioittaa järkeä? Siksi he loivat Dadan. Se oli anti-taidetta. He ottivat arkisia esineitä, kuten pisuaran tai polkupyörän pyörän, ja julistivat ne taiteeksi vain siksi, että he niin päättivät. Se oli älykästä anarkiaa. He kirjoittivat runoja repimällä sanomalehtiä palasiksi ja arvomalla ne hatusta. Se ei ollut vain hölmöilyä, vaan syvää, eksistentiaalista raivoa ja surua, joka oli puettu naurun ja kaaoksen vaatteisiin. Mutta tiedättekö, mikä tässä kaikessa on kaikkein kiehtovimpia? Se on Dadan suuri salaisuus: se, että Dada ei halunnut koskaan tulla museoiduksi. Legendan mukaan Dada oli kuin elävä organismi, joka söisi itsensä sisältäpäin heti, jos se muuttuisi säännölliseksi tai hyväksytyksi. On kerrottu tarinoita manifestoista, jotka poltettiin heti lukemisen jälkeen, ja esityksistä, joissa yleisöä provosoitiin niin rajusti, että sali räjähti riitoihin. Myytti kertoo, että Dadan todellinen sielu ei asu näissä esineissä, joita me nyt katsomme, vaan siinä näkymättömässä välitilassa, jossa taiteilija ja katsoja kohtaavat hämmennyksissä. Se oli sissisotaa kulttuuria vastaan. He halusivat pyyhkiä taulun puhtaaksi, jotta ihminen voisi taas alkaa ajatella itse, ilman akatemioiden ja valtioiden sanelemaa totuutta. Nyt, kun me seisomme tässä, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain katsoko näitä nähtävyyksiä kuin ne olisivat pyhiä reliikkejä. Sen sijaan, kun jatkamme matkaamme, etsikää ympäriltänne jotain täysin arkista, jotain merkityksetöntä, ja antakaa sille mielessänne uusi, absurdi nimi. Anna itsesi hämmentyä. Dada opetti meille, että kun kaikki tuntuu järjettömältä, ainoa tapa selviytyä on omaksua tuo järjettömyys ja nauraa sille päin naamaa. Olkaa uteliaita, olkaa hieman kapinallisia ja ennen kaikkea, älkää ottako maailmaa liian vakavasti. Mennäänpä eteenpäin, katsotaan mitä muuta outoutta tämä paikka meille tarjoaa.