Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, vetää syvään henkeä ja levittää kätensä kohti ympäröivää metsää ja rantaa. Ääni on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, Honkaistenrannanpuistossa, aika tuntuu pysähtyvän. Huomaatteko, miten mäntyjen tuoksu sekoittuu veden raikkauteen? Se on se klassinen suomalainen yhdistelmä, joka saa sydämen lyömään tasaisemmin. Täällä ei ole kaupungin kiirettä tai asfaltin polttetta, vaan vain tuulen suhina ja veden liplatus. Me seisomme paikassa, jossa luonto ei ole vain tausta, vaan se on itse päähenkilö. Kun suljette silmänne hetkeksi, voitte melkein tuntea, kuinka tämä ranta on hengittänyt satoja vuosia ennen meitä. Tämä puisto ei ole vain viheralue, vaan se on ikkuna siihen, miltä täällä on tuntunut ennen kuin karttoihin piirrettiin rajoja ja katuosoitteita.
Jos menetään vähän syvemmälle historiaan, niin tässä maisemassa on kerrostumia, joita ei ensisilmäyksellä näe. Nämä rannat ovat olleet elintärkeitä jo kauan sitten. Ennen suuria teitä täällä liikuttiin vedessä. Veneet olivat silloisia autoja, ja rannat olivat solmukohtia, joissa tavara ja ihmiset kohtasivat. Kuvitelkaa tänne vanhat kalastusverkot, nuotit ja puinen soutuvene, joka kelluu hiljaa tyynessä vedessä. Täällä on eletty karua, mutta rehellistä elämää, jossa vuodenajat määräsivät kaiken. Metsät eivät olleet vain virkistystä varten, vaan ne olivat ruokakaappeja ja rakennusmateriaalin lähdettä. Jokainen iso mänty, jonka ohitse kuljemme, on nähnyt sukupolvien vaihtuvan ja yhteiskunnan muuttuvan ympärillään. Se on hiljaista todistajaa siitä, miten ihminen on oppinut elämään sopusoinnussa tämän karun, mutta kauniin rannikon kanssa.
Mutta tiedättekö, jokaisessa tällaisessa paikassa on myös jotain sellaista, mitä ei kirjoiteta historiankirjoihin. Paikalliset kertovat, että näiden metsien siimeksessä ja veden rajassa asuu vanha rauha, jota ei saa rikkoa. On sanottu, että tietyillä illoilla, kun usva nousee rannasta kuin valkoinen peitto, voi kuulla kaukaisia ääniä – ehkäpä ne ovat vain lintuja tai tuulta, mutta monet uskovat niiden olevan muistoja niiltä, jotka täällä ennen työskentelivät. On olemassa tarinoita piilotetuista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy nykyisistä kartoista. Se on sellaista näkymätöntä historiaa, joka elää myytteinä ja tuntemuksina. Se on se pieni väreilys niskassa, kun kuljet yksin puiden välissä ja tunnet, että jokin katsoo sinua takaisin.
Nyt kun me olemme kahlanneet historian ja tarinoiden läpi, haluan teidät kokeilemaan jotain. Lähtekää nyt pienelle kävelylle eteenpäin, mutta tehkää se täydellisessä hiljaisuudessa. Kuuntele, miltä maa tuntuu jalkojesi alla ja miltä ilma maistuu. Etsikää itsellenne paikka, jossa voitte vain olla. Anna tämän paikan energian huuhtoa yli itsesi. Kun palaatte takaisin, saatte kertoa minulle, löysittekö tekin sen salaisen rauhan, josta puhuin. Kiitos, kun kuljette kanssani tämän matkan. Nyt on teidän vuoronne kohdata Honkaistenrannan puisto omalla tavallanne.