Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja viittoo kädellään ympäröivää vehreyttä. Hän puhuu rauhallisella, hieman salaperäisellä mutta kutsuvalla äänellä.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä, keskellä kaupungin sykettä, me ollaan astumassa johonkin, mikä tuntuu melkein ulottuvuuksien väliseltä siirtymältä. Huomaatteko, miten ilma muuttuu? Se on täällä kosteampaa, viileämpää ja tuoksuu siltä sammaliselta maalta, jota löytyy vain vanhoista, koskemattomista metsistä. Sillankorvanpuisto ei oo pelkkä viheralue tai läpikulkureitti, vaan se on kuin kaupungin oma keuhko ja samalla muistiinpano menneisyydestä. Kun me kuljetaan näiden puiden katveessa, kaupungin melu vaimenee ja korvautuu veden liplatuksella ja lintujen callsilla. Tää on paikka, jossa aika ei kulje lineaarisesti, vaan se tuntuu pysähtyvän tai jopa kääntyvän taaksepäin. Tervetuloa paikkaan, jossa luonto ja historia on kietoutuneet yhteen niin tiukasti, ettei niitä voi enää erottaa.
Jos me katsotaan tätä maisemaa historian silmin, niin tää on ollut strategisesti äärimmäisen tärkeä piste. Nimi Sillankorva ei oo syntynyt tyhjästä, vaan se viittaa siihen, miten ihminen on vuosisatojen ajan yrittänyt kesyttää tämän maaston. Täällä on kuljettu, täällä on kahlattu ja täällä on rakennettu siltoja, jotka on yhdistäneet kyliä ja ihmisiä. Ennen kuin kaupunki laajeni ja asfaltti peitti vanhat polut, tää alue on ollut osa sitä alkuperäistä villiä luontoa, joka määritteli asutuksen rajat. Täällä on nähty metsästäjiä, kauppiaita ja ehkä jopa sotilaita, jotka ovat hyödyntäneet maaston suojaa ja vesistöjen tarjoamia reittejä. Kun me katsotaan noita vanhoja puita, ne on nähneet kaupungin kasvavan pikkuhiljaa niiden ympärillä, mutta ne on pysyneet tässä, vartioimassa tätä pientä paratiisia. Tää puisto on kuin elävä arkisto, joka muistuttaa meitä siitä, että ennen betonia meillä oli vain kivi, vesi ja metsä.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella paikalla on myös oma salaisuutensa. Paikalliset legendat kertovat, että Sillankorvan syvimmät kolot ja vedenalaiset virtaukset kätkevät sisäänsä asioita, joita ei voida selittää pelkällä biologialla tai historialla. Sanotaan, että sumuisina aamuina, kun usva nousee veden pinnalta, voi kuulla kaukaisia ääniä – kenties kaikuja niistä ihmisistä, jotka täällä kerran kulkivat. On puhuttu myös siitä, että luonto itsessään on täällä tavallista valveutuneempi. Ehkä se on vain mielikuvitusta, tai ehkä täällä on jotain sellaista energiaa, jota ei voi mitata mittareilla. Monet sanovat, että jos täällä pysähtyy ja kuuntelee oikein tarkasti, voi löytää vastauksia kysymyksiin, joita ei ole vielä edes uskaltanut kysyä ääneen. Se on se mystiikka, joka tekee tästä puistosta enemmän kuin vain kokoelman puita ja pensaita.
Nyt, kun me ollaan kulkeneet tämän historian ja myyttien läpi, haluun haastaa teidät. Älkää vain kävelkökää tästä läpi, vaan pysähtykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja tunkakaa, miten tämä paikka hengittää. Kokeilkaa löytää se oma hiljainen kulmanne, jossa voitte tuntea yhteyden tähän maahan ja kaikkiin niihin, jotka ovat täällä ennen meitä kulkeneet. Sillankorvanpuisto antaa meille mahdollisuuden irrottautua tästä kiireestä ja muistaa, mistä me tulemme. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani. Nyt on teidän vuoronne tutkia tätä hiljaisuutta ja löytää omat salaisuutensa. Olkaa hyvää matkaa ja nauttikaa luonnon rauhasta.