Broo

(Opas pysähtyy, ottaa syvään henkeä ja levittää kätensä kohti avautuvaa maisemaa. Äänensävy on rauhallinen, mutta intohimoinen.) Katsokaapa ympärillenne. Tunnetteko tekin sen? Tuon hienoisen viileyden, joka nousee syvyyksistä, ja sen täydellisen hiljaisuuden, jota vain veden kaukainen solina ja metsän havina rikkovat. Tervetuloa Broon kansallispuistoon. Me emme ole vain metsässä, vaan me seisomme yhden maailman ihmeiden äärellä. Täällä, Etelä-Savon sydämessä, luonto on päättänyt näyttää meille jotain sellaista, mikä tuntuu lähes epätodelliselta. Kun katsomme alas noihin syvyyksiin, me emme katso vain vettä, vaan me katsomme suoraan maan sisukkuuteen ja sen valtavaan muistiin. Tässä hetkessä kaupungin kiire ja arjen melu katoavat, ja jäljelle jää vain tämä valtava, jylhä ja hieman mystinen tila, joka saa meidät tuntemaan itsemme pieniksi. Mutta jotta ymmärtäisimme, mitä täällä on tapahtunut, meidän on mentävä ajassa taaksepäin, kauas ennen kuin ensimmäistäkään tietä oli raivattu näille mailla. Noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten tämä koko alue ei näyttänyt tältä. Se oli valtavien tulivuorten ja kuumien magma-virtojen hallitsemaa maailmaa. Broo ei syntynyt lempeästi, vaan se on tulen ja paineen tulos. Kun magma tunkeutui maan kuoren läpi, se jähmettyi kovaan, kestävään kiveen. Sitten tuli jääkausi, joka hioi ja muokkasi maastoa, mutta Broon kallioseinämät olivat liian sitkeitä murtumaan. Se, mitä me nyt näemme – nuo pystysuorat, lähes kohtuuttoman jyrkät seinämät ja syvä rotko – on jääkauden jälkeinen veden kuluttama mestariteos. Se on kuin luonnon oma katedraali, jossa jokainen halkeama ja jokainen kerros kertoo tarinaa maapallon valtavista voimista, jotka eivät kysyneet lupaa, vaan vain loivat tämän tilan. Ja tässä tulee se kohta, joka saa historian harrastajan sydämen lyömään nopeammin. Broo ei ole vain geologiaa, se on myyttien ja salaisuuksien paikka. Vanhat tarinat kertovat, että tällaiset syvänteet ovat olleet portteja toisiin maailmoihin tai paikkoja, joissa luonnonhenget ovat levänneet. On vaikea olla kuvittelematta, kuinka täällä on kuljettu vuosisatojen ajan; kenties metsästäjät tai erakot, jotka etsivät rauhaa tai jotain sellaista, mitä ei voi selittää tieteellä. On sanottu, että sumuisina aamuina, kun usva nousee rotkon pohjalta ja peittää näkymän, raja todellisuuden ja myyttien välillä hämärtyy. Ehkä täällä on kätkettynä jotain, mitä me emme enää osaa nähdä, mutta jonka tunnemme silti ihona ja intuitiona, kun seisomme aivan reunan tuntumassa. Nyt minä haastan teidät. Älkää vain katsoko tätä maisemaa, vaan yrittäkää kuulla sen. Sulkekaa silmänne hetkeksi ja kuvitelkaa se valtava voima, joka repi tämän maan auki. Kun avaatte silmänne, katsokaa vielä kerran tuota syvyyttä ja kysykää itseltänne, mitä te itse tuotte tähän hiljaisuuteen. Broo ei anna vastauksia helposti, mutta se antaa meille mahdollisuuden löytää itsensä uudelleen. Kiitos, että kuljitte tämän pienen matkan kanssani historian ja luonnon rajapinnassa. Olkaa varovaisia askeleissanne, mutta antakaa ajatuksienne vaeltaa vapaasti – täällä on tilaa kaikille suurille kysymyksille.