Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy kallion reunalle, ottaa syvään henkeä ja elehtii kädellään ympäröivää metsää ja avautuvaa näkymää. Ääni on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Tervetuloa ystävät, tervetuloa tänne, missä kaupungin kiireet vaimenevat ja luonto ottaa vallan. Pysähtykää hetkeksi. Kuulkaa, miten tuuli humisee näissä mäntyjen oksissa ja miten kaukaisuudessa kuuluu vielä kaupungin syke, mutta täällä ylhäällä, Kotkankallion puistossa, aika tuntuu kulkevan eri tahtia. Katsokaa tätä harmaata, sään pieksemää graniittia jalkojemme alla. Se on kestänyt tuhansia vuosia, jääkausia ja sateita. Täällä on jotain sellaista alkukantaista voimaa, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi, mutta samalla osaksi jotain suurempaa. Hengittäkää tuo raikas metsän tuoksu. Tännen me aloitamme matkamme paikkaan, joka ei ole vain puisto, vaan elävä historian kirja.
Kun katsomme tätä maisemaa, meidän on kyettävä näkemään silmillämme enemmän kuin vain puita ja kiviä. Kotkankallion kaltaiset paikat ovat olleet strategisia pisteitä jo kauan ennen kuin täällä kulki kunnollisia teitä. Ajatelkaa muinaisia metsästäjiä ja keräilijöitä, jotka nousivat tälle kalliolle tarkkailemaan alapuolella levittäytyvää maastoa. He etsivät täältä merkkejä saaliista tai kenties vihollisista. Myöhemmin, kun asutukset tiivistyivät ja kaupungit alkoivat kasvaa, tällaiset korkeat kohdat toimivat maamerkkeinä ja valvontapaikkoina. Tämä kallio on nähnyt sukupolvien vaihtuvan, metsien hakkuut ja uudelleenkasvun, sekä sen, miten ihminen on hitaasti mutta varmasti muokannut ympäristöään. Tämä ei ole vain luonnon muovaama monumentti, vaan se on ollut hiljainen todistaja alueen kehitykselle, teollistumiselle ja sille, miten me olemme oppineet arvostamaan näitä viimeisiä vihreitä keitoksia keskellä urbaania sykettä.
Mutta jokaisella kalliolla on myös omat salaisuutensa, ja Kotkankallio ei ole tässä poikkeus. Paikallisten tarinoissa on aina kuiskattu, että näiden kivenlohkareiden välissä asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä tieteellä. Jotkut sanovat, että täällä on kulkenut vanhoja uhrauspaikkoja tai että kallion uumeniin on kätketty asioita, joita ei ole tarkoitettu löydettäväksi. On olemassa tarinoita yöllisistä valoista ja äänistä, jotka eivät kuulu miltään eläimeltä. Ehkä kyse on vain tuulen leikistä kallioseiniä vasten, mutta kun seisoo täällä hämärän aikaan, on helppo uskoa, että kalliossa asuu muisti. Se muistaa ne kaikki, jotka ovat täällä itkeneet, rakastuneet tai etsineet rauhaa. Se on kuin suuri, kivinen arkisto, joka säilyttää alueen henget ja myytit, odottaen vain oikeaa hetkeä paljastaa salaisuutensa uteliaalle kulkijalle.
Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan sielun, kutsun teidät jatkamaan matkaa. Katsokaa tuonne polun päähän, missä metsä tihenee ja kallio laskeutuu pehmeämmin. Siellä odottavat vielä uudet näkymät ja ehkäpä oma pieni löytönne. Kannustan teitä kulkemaan hitaasti, kuuntelemaan metsän ääntä ja pohtimaan, mitä te itse jättäisitte jälkenne tähän maisemaan. Kiitos, että kuljitte tämän pätkän kanssani. Nauttikaa nyt rauhasta ja luonnon voimasta – se on täällä kaikille meidän yhteinen perintömme. Olkaa hyvä, jatkakaa matkaa omaan tahtiinne.