Kuuntele opastus
*(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja katsoo ryhmää lämpimästi. Hän elehtii kädellään ympäröivää tilaa ja taideteoksia.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilmassa leijuvan tietynlaisen arvokkuuden ja hiljaisuuden? Me emme ole vain galleriassa tai museossa, vaan astumme sisään yhteen Suomen taidehistorian merkittävimmistä sielunmaisemista. Albert Edelfelt ei ollut vain maalari, hän oli silta – silta pohjoisen karuuden ja Euroopan loiston välillä. Kun katsotte näitä teoksia, älkää vain analysoiko siveltimenvetoja, vaan yrittäkää aistia sen ajan, jolloin maailma muuttui nopeasti, kun sähkövalo alkoi korvata kynttilöitä ja kansallinen itsetunto alkoi herätä nukkeunsa. Täällä, näiden kehysten välissä, asuu mies, joka näki maailman kirkkaammin ja tarkemmin kuin useimmat meistä uskaltaisivat.
Edelfelt oli todellinen kosmopoliitti, mies joka tunsi olonsa kotoaksi niin Pariisin boheemissa huumassa kuin Venäjän keisarin hovissakin. Mietikää sitä kontrastia: toisella puolella on hovimaalarin kurinalaisuus, kultaiset reunukset ja valtapiirit, ja toisella puolella syvä, lähes kivulias kaipuu kotimaahan, suomalaiseen luontoon ja valoon. Hänen historiansa on tarina kunnianhimosta. Hän ei tyytynyt olemaan vain paikallinen taituri, vaan hän halusi mitata itsensä maailman parhaimpiin. Hän opiskeli Pariisissa, imi itseensä impressionismin valonleikit ja toi sen tänne meille. Mutta Edelfeltin suuruus ei ollut vain tekniikassa, vaan kyvyssä kuvata ihmisyyttä. Olipa kyseessä sitten sotilas tai hovin hienostunut rouva, hän löysi kohteen sielun ja vangitsi sen kankaalle tavalla, joka tuntuu aidolta vielä yli sata vuotta myöhemmin.
Mutta tässä on se kohta, jota ei aina kirjoiteta oppikirjoihin, se pieni mysteeri Edelfeltin elämässä. Vaikka hän oli menestysmaalaaja ja yhteiskunnan huipulla, hänessä asui jatkuva ristiriita. Sanotaan, että hän taisteli koko ikänsä oman täydellisyysvaatimuksensa kanssa. Hän saattoi maalata mestariteoksen, mutta tuntea silti, ettei se ollut tarpeeksi rehellinen. On olemassa tarinoita siitä, kuinka hän hioi yksityiskohtia lähes pakkomielteisesti, kunnes valo oli täsmälleen oikea. Tämä kurinalaisuus ja hienostuneisuus loivat myytin etäisestä ja kylmästä taiteilijasta, mutta jos katsotte hänen myöhempiä teoksiaan, näette jotain aivan muuta. Näette haavoittuvuuden, yksinäisyyden ja syvän rakkauden kotimaata kohtaan. Se oli salaisuus, jonka hän piti piilossa hovietiketin ja tyylikkäiden pukuun takana.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme, haluan antaa teille pienen haasteen. Kun kuljemme seuraavien teosten ohi, älkää vain katsoko niitä, vaan etsikää niistä se yksi yksityiskohta, joka tuntuu teistä henkilökohtaiselta. Etsikää se katse tai se valon pilke, joka kertoo jotain teidän omasta elämästänne. Albert Edelfelt opetti meille, että todellinen taide ei ole vain kopio todellisuudesta, vaan se on tunne, joka on puettu väreiksi. Olkaa siis uteliaita, antakaa mielikuvituksen lentää ja kysykää itseltänne, miltä maailma näyttäisi, jos me kaikki uskaltaisimme katsoa sitä yhtä tarkasti ja rohkeasti kuin Albert. Mennäänpä katsomaan, mitä ihmeitä seuraava huone meille kätkee.