Kihokkipuisto

(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja levittää kätensä hitaasti ympäröivän luonnon suuntaan. Äänensävy on rauhallinen, kutsuva ja hieman salaperäinen.) Katsokaapa ympärillenne. Täällä, kun sulkee silmät hetkeksi, kaupungin melu vaimenee ja tilalle tulee jotain sellaista, mitä on vaikea pukea sanoiksi. Tervetuloa Kihokkipuistoon. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä erilaiselta, viileämmältä ja kosteammalta? Se on tämän paikan sielu. Me emme ole vain tavallisella puistoalueella, vaan olemme astuneet eräänlaiseen aikakapseliin. Täällä luonto ei ole vain koristeena, vaan se on voittanut takaisin tilansa. Nuo sammaloituneet kivet ja vääntyneet oksat kertovat tarinoita ajasta, jolloin ihminen yritti vielä hallita tätä maaperää, mutta luonto päätti muistuttaa meitä omasta voimastaan. Tunneteeko tekin sen hiljaisen jännityksen, joka värisee ilmassa? Jos katsomme taaksepäin, historian kerrostumiin, huomaamme, ettei tämä paikka ole koskaan ollut pelkkää tyhjää metsää. Täällä on kulkenut polkuja, joita pitkin on liikkunut ihmisiä jo kauan ennen kuin nykyiset kartat piirrettiin. Alun perin nämä maat olivat osa laajempaa ekosysteemiä, jossa ihminen eli symbioosissa ympäristönsä kanssa. Myöhemmin, kun kaupungin kasvu kiihtyi ja teollisuus alkoi syödä tilaa, tällaiset kolkat jäivät usein marginaaliin. Ne olivat paikkoja, joita ei haluttu rakentaa päälle, ehkä siksi, että maaperä oli liian pehmeää tai historia liian raskasta. Täällä on nähty vuodenaikojen kiertoa ja yhteiskunnan murroksia, ja jokainen puunrunko on kuin vuosirengas, joka tallentaa muistoja menneistä sukupolvista. Se on ollut turvapaikka niille, jotka halusivat paeta arjen kiirettä tai kätkeä jotain, minkä he halusivat unohdettavaksi. Mutta jokaisella tällaisella paikalla on myös salaisuutensa. Paikallisten keskuudessa on kuiskattu, että Kihokkipuiston syvimmät kolot eivät ole täysin tyhjiä. On sanottu, että täällä, missä varjot ovat pisimmillään, raja todellisuuden ja myyttien välillä hämärtyy. Jotkut kertovat vanhoista raivatuista poluista, jotka johtavat paikkoihin, joita ei löydy mistään virallisesta rekisteristä. Onko täällä kätkettyjä muistoja, vai kenties jotain konkreettisempaa, kuten vanhoja rakenteita, jotka ovat hukkuneet sammaleen alle? Se on puiston viehätys: se ei paljasta kaikkea kerralla. Se vaatii vierailijaltaan kärsivällisyyttä ja kykyä kuunnella tuulen suhinaa. Myytit syntyvät siitä, mitä emme näe, mutta mitä tunnemme ihollamme, kun kävelemme näiden ikivanhojen puiden alla. Nyt, kun olemme tunteneet tämän paikan historian ja mystiikan, haluan teidät lähtemään tutkimusmatkalle. Älkää vain kävelkö polkuja pitkin, vaan pysähtykää. Koskettakaa kuorta, haistakaa multa ja katsokaa, mitä löydätte lehvästön alta. Mitä te itse luulete, mitä tämä puisto yrittää meille kertoa? Menkää nyt, tutkikaa rohkeasti, mutta muistakaa kunnioittaa tätä hiljaista rauhaa. Minä odotan teitä tuolla edessä, mutta jättäisin teidät hetkeksi tämän paikan taikuuden varaan. Toivon, että löydätte oman pienen salaisuutenne täältä Kihokkipuistosta.