Luku 1
(Opas pysähtyy, ottaa rennon asennon ja viittoo kädellään ympäröivää luontoa ja leikkipaikkaa. Hän puhuu rauhallisesti, mutta innostuneesti.)
Katsokaa ympärillenne. Nyt me seisomme täällä Tornitason leikkipaikalla, ja ensi silmäyksellä tämä näyttää ehkä vain tavalliselta, mukavalta paikalta lapsille hölkkää ja aikuisille hengähtää. Mutta jos me suljemme hetkeksi silmämme ja annamme tuulen puhaltaa, niin me huomaamme, että tämä paikka ei ole vain hiekkaa ja puuta. Täällä on jotain sellaista, mitä ei näe heti. Tuntuuko teistä se? Se on kerroksellisuus. Me olemme tässä kohdassa kaupunkia, missä luonto on ottanut takaisin alueita, jotka on kerran valjastettu ihmisen käyttöön. Tämä on ikään kuin urbaani keidas, jossa nykyajan riemu ja menneisyyden hiljaisuus kohtaavat. Täällä leikin äänet peittävät alleen sen, mitä maa on kerran kuiskaillut.
Jos me menemme syvemmälle historiaan, niin meidän on ymmärrettävä, mitä tämä alue on ollut ennen kuin täällä rakennettiin kiipeilytelineitä. Tornitaso ei ole syntynyt tyhjiöstä. Alueen nimi viittaa jo itsessään johonkin korkeampaan, valvovaan tai kenties teolliseen. Historiallisesti nämä alueet ovat olleet usein kaupungin reuna-alueita, joissa on yhdistynyt hyöty ja villi luonto. Täällä on kulkenut reittejä, joita pitkin tavara ja ihmiset ovat liikkuneet, ja ehkä jossain täällä on joskus seissyt rakennelma, joka on antanut alueelle nimensä. Se on voinut olla tähystystorni, vesitorni tai osa vanhaa teollisuuden infrastruktuuria, joka on pitänyt kaupungin pyörät pyörimässä. Nämä paikat olivat aikanaan kurinalaisia ja työn täyttämiä, kaukana siitä vapaudesta ja leikistä, jota me täällä nyt koemme. On kiehtovaa ajatella, että samasta maasta, jolla nyt lapset juoksevat, on aikanaan noussut terästä ja betonia, jotka määrittivät tämän kaupungin kasvun suunnan.
Mutta jokaisella paikalla on myös sellainen puoli, jota ei kirjoiteta historiankirjoihin. Täällä Tornitasolla liikkuu paikallisia tarinoita ja pieniä myyttejä. Sanotaan, että kun ilta hämärtyy ja leikkipaikka tyhjenee, luonto alkaa kertoa omia salaisuuksiaan. Jotkut uskovat, että maan alla kulkee vanhoja, unohdettuja käytäviä tai putkistoja, jotka yhdistävät tämän paikan kaupungin sydämeen. On kerrottu, että täällä on nähty vilauksia menneisyydestä – hahmoja, jotka kuuluvat aikaan, jolloin tämä alue oli vielä villiä metsää tai ankaralla työllä rakennettu työpiste. Se on sellaista kaupunkifolklooria, joka antaa tälle paikalle sielun. Se muistuttaa meitä siitä, että vaikka me rakentaisimme päälle uusia kerroksia, menneisyys ei koskaan poistu kokonaan, vaan se jää kyttäämään puiden varjoihin ja hiekkalaatikoiden alle.
Joten, kun te nyt jatkatte matkanne, niin tehkää yksi asia. Älkää katsoko tätä vain leikkipaikkana. Katsokaa sitä porttina. Kun lapsi kiipeää tuohon torniin, hän ei vain hakeudu korkealle, vaan hän kurottaa tietämättään kohti tätä paikan historiaa ja niitä näkymiä, joita täällä on joskus ihailtu. Toivon, että vietätte hetken vain kuunnellen. Kuka tietää, mitä teidän koriinne kuiskaa, jos pysähdytte tarpeeksi pitkään? Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi. Olkaa hyvät ja tutkikaa paikkaa rauhassa, mutta muistakaa, että jokainen askel täällä on askel historian päällä.
