E. N. Setälän muistolaatta

(Opas pysähtyy muistolaatan eteen, ottaa pienen tauon ja katsoo ryhmää lämpimästi, mutta arvokkaasti.) Katsokaa tätä laattaa. Ensi silmäyksellä se saattaa näyttää vain yhdeltä monista kivisiltä merkinnöistä, jotka täplittävät kaupunkikuvaamme, mutta jos pysähdymme hetkeksi ja annamme ympärillämme olevan kiireen vaimentua, tässä kohdassa sykkii osa Suomen sielua. Tunnukaa tuo viileys kivessä ja kuvitelkaa hetken, kuinka täällä on kuljettu vuosikymmeniä sitten. Tässä paikassa kohtaavat hiljaisuus ja valtava älyllinen perintö. Me emme seiso vain fyysisen merkin äärellä, vaan oven edessä, joka avautuu suomalaiseen identiteettiin ja siihen, miten me opimme ymmärtämään itseämme ja kieltämme. Täällä, tämän vaatimattoman laatan alla, lepää tarina miehestä, joka ei rakentanut monumentteja kivestä, vaan sanoista ja tiedosta. Elias Naselius Setälä ei ollut vain professori tai tutkija, vaan hän oli eräänlainen kielen ja historian salapoliisi. Kuvitelkaa aikaa, jolloin suomalaisuus oli vielä etsimässä muotoaan ja kieli oli jotain, mitä piti puolustaa ja hioa. Setälä sukelsi syvälle kansanrunouteen ja myytteihin, hän matkusti kaukaisiin kyliin ja kuunteli vanhusten kertomuksia, jotka olivat kulkeneet sukupolvelta toiselle vain suullisesti. Hän ei etsinyt vain faktoja, vaan hän etsi yhteyttä esi-isiimme. Setälä oli mukana rakentamassa sitä perustaa, jolle nykyinen suomen kieli ja kansallinen itsetuntomme nojaavat. Kun katsotte tätä nimeä laatan pinnassa, muistakaa, että hän oli yksi niistä harvoista, jotka uskalsivat katsoa tuhansien vuosien taakse ja sanoa: meillä on historia, meillä on ääni, ja se ääni on arvokas. Hän teki näkymättömästä näkyvää ja hiljaisesta kuuluvaa. Mutta tiedättekö, mikä tässä on se kiehtovin puoli? Setälän kaltaisten oppineiden maailmassa tiede oli usein lähes mystistä työtä. Kiertää tarinoita siitä, kuinka hän kykeni näkemään kielen rakenteissa kuvioita, joita muut eivät havainneet. Hänen työnsä oli kuin koodin murtamista; hän etsi kytköksiä suomen kielen ja muiden maailman kielten välillä, yrittäen löytää sen alkuperäisen, kadonneen lähteen. Se oli tavallaan älyllistä alkemiaa. Moni ajatteli, että hän ei vain tutkinut historiaa, vaan hän melkein keskusteli menneisyyden kanssa. Tämän laatan takana on siis myytti miehestä, joka pystyi kuulemaan kiven ja tuulen kuiskaamia tarinoita, jos vain osasi kuunnella oikein. Se on muistutus siitä, että historian tutkimus ei ole vain pölyisten arkistojen selaamista, vaan se on intohimoista etsintää ja lähes intuitiontuntumaista työtä. Nyt, kun olemme hetken pysähtyneet tämän nimen äärelle, haastan teidät tekemään saman kuin Setälä. Kun jatkamme matkaamme, älkää katsoko vain rakennuksia tai katukiviä. Kuunnelkaa kaupungin ääntä, tarkkailkaa pieniä yksityiskohtia ja kysykää itseltänne, mitä tarinoita nämä seinät kätkevät sisäänsä. Jokainen meistä kantaa mukanaan palaa tästä historiasta, jokainen sana, jota puhumme, on perintöä tämän miehen kaltaisilta uranuurtajilta. Setälän muistolaatta on vain merkki, mutta todellinen muistomerkki on se kieli, jolla me nyt keskustelemme. Mennäänpä eteenpäin ja katsotaan, mitä muita salaisuuksia tämä kaupunki meille vielä paljastaa.