Musti ja Mirri

(Opas pysähtyy patsaita kohdalla, ottaa rennon asennon ja pyyhkäisee kuvitteellista pölyä takkinsa hiasta. Hän katsoo ryhmää lämpimästi ja viittaa kädellään Mustia ja Mirrejä.) Katsokaa nyt näitä kahta. Ensimmäisellä silmäyksellä ne näyttävät vain sympaattisilta, pieniltä pronssikissoilta, jotka ovat päättäneet ottaa ikuisen torkkupaikan tähän kaupungin sykkeeseen. Mutta pysähtykää hetkeksi. Sulkekaa silmänne ja kuvitelkaa tämä katu sata vuotta sitten. Kuulkaa hevoskärryjen kolina mukulakivillä, tunkakaa ilmassa hiiltynyt savu ja tuntikaa se hienoinen jännite, joka vallitsi vanhan kaupungin kujilla. Musti ja Mirri eivät ole vain koristeita; ne ovat hiljaisia todistajia. Ne edustavat sitä näkymätöntä maailmaa, joka kulkee rinnallamme, kun me kiirehdimme kokouksiin tai kauppaan. Ne muistuttavat meitä siitä, että kaupunki ei koostu vain kivistä ja betonista, vaan pienistä tarinoista, uteliaisuudesta ja tietystälaisenlaiseen katujen mystiikkaan. Jos menemme syvemmälle historiaan, niin kissat ovat olleet kaupunkien varjoissa aina. Täällä, missä kauppiaat ja käsityöläiset rakensivat elantoaan, kissat olivat enemmän kuin vain lemmikkejä; ne olivat välttämättömiä työntekijöitä. Varastot ja kellarit täyttyivät viljasta ja kankaista, jotka houkuttivat tuhansia jyrsijöitä. Musti ja Mirri symboloivat tätä käytännöllistä yhteistyötä ihmisen ja eläimen välillä. Pronssipinnan alla sykkii muisto ajasta, jolloin kissa oli talon arvostettu vartija. Historioitsijana minua kiehtoo se, miten nämä hahmot on sijoitettu juuri tänne. Ne heijastavat sitä eurooppalaista perinnettä, jossa kaupunkikuvaan on haluttu tuoda inhimillisyyttä ja huumoria. Ne eivät ole monumentteja suurille kenraaleille tai poliitikoille, vaan tavalliselle elämälle, arkisille hetkille ja sille hiljaiselle läsnäololle, joka tekee paikasta kodin. Mutta tässä tulee se osa, jota ei löydä virallisista oppaista. Paikallisten keskuudessa liikkuu tarina, että Musti ja Mirri eivät ole vain patsaita, vaan ne toimivat eräänlaisina kaupungin suojelijoina. Sanotaan, että jos kosketat molempien kissojen päätä oikeassa järjestyksessä ja kuiskaat neuvon, jota tarvitset, kaupungin henki antaa sinulle vastauksen seuraavan risteyksen kohdalla. Jotkut uskovat, että ne valvovat kaupungin salaisuuksia ja tietävät tarkalleen, mitä näillä kujilla on tapahtunut pimeän tullessa. Onko kyseessä vain kaupunkilaismyytti? Ehkä. Mutta kun katsotte noita silmiä, tulee tunne, että ne tietävät jotain, mitä me emme. Ne ovat nähneet rakennusten nousevan ja sortuvan, ja ne tietävät jokaisen salaisen käytävän ja ullakon, joka on jäänyt historian kirjan marginaaliin. Joten, ennen kuin jatkamme matkaamme, tehkääpä niin, että tervehditte näitä kahta kaveria. Silittäkää pronssi lämpimäksi ja ottakaa hetki aikaa vain olla läsnä tässä hetkessä. Muistakaa, että historian hienoimmat palaset eivät aina löydy suurista museoista tai paksun kannen kirjoista, vaan joskus ne asuvat pienissä, hiljaisissa pronssikissoissa keskellä vilkasta katua. Nyt, jos teillä ei ole kysymyksiä, niin suunnataan seuraavaan kohteeseen, mutta pitäkää silmät auki – kuka tietää, kuka muu meitä täällä tarkkailee varjoista. Olkaa hyvä, tulkaa perässä.