Katumajärven uittopaikka

*(Opas seisoo rennosti uittopaikan rannalla, katsoo hetken järven pintaan ja kääntyy sitten hymyillen ryhmän puoleen. Ääni on rauhallinen, kutsuva ja hieman tarinankerronnallinen.)* Katsokaapa tätä näkymää. On jotain sellaista, mikä pysäyttää ihmisen tässä Katumajärven rannalla. Se ei ole vain veden kimmellys tai puiden humina, vaan se on tämä tietty tyyni rauha, joka tuntuu laskeutuvan harteille heti, kun astuu hiekalle. Tunnetteko tekin sen? Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on elävä osa paikkaa. Kun suljete silmänne, voitte melkein haistaa vanhan havumetsän tuoksun ja kuulla, miten vesi liplattaa rantaan täsmälleen samalla tavalla kuin se on tehnyt satoja vuosia. Tänne on tultu hakemaan hengähdystaukoa, puhdistumaan ja vain olemaan. Tämä uittopaikka on kuin pieni aikakapseli, jossa kiire pysähtyy ja maailma ympärillä hiljenee. Mutta jos katsomme pintaa syvemmälle, täällä on kerroksittain historiaa. Katumajärven ympäristö on ollut vuosisatojen ajan elinehto paikallisille. Ennen kuin uiminen oli vapaa-ajan harrastus, tämä vesi oli työkalu ja valtaväylä. Kuvitelkaa tähän rantaan 1800-luvun loppupuolen metsätyöläiset, jotka ovat päivän päätteeksi heittäytyneet veteen huuhtomaan pois päivän hien ja pihkan. Täällä on kulkenut tukkireittejä ja pieniä soutuveneitä, joilla on kuljetettu tarvikkeita kyliin. Tämä ranta on nähnyt sukupolvittekiten kasvavan; täällä on opetettu lapset uimaan ja täällä on jaettu salaisuuksia kesäyöiden hämärässä. Alueen luonto on säilyttänyt muistot ajasta, jolloin ihminen eli täydellisessä symbioosissa metsän ja veden kanssa, eikä luonto ollut vain kohde, jonne matkustetaan, vaan koti, joka antoi kaiken tarvittavan. Kuitenkin jokaisella tällaisella paikkalla on myös omat varjonsa ja mysteerinsä. Paikallisten vanhojen kertomusten mukaan Katumajärven syvissä kohdissa asuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä biologialla. On puhuttu vedenalaisista virtauksista, jotka tuntuvat vetävän uimaria puoleensa, ja sumuisina aamuina on väitetty nähneen hahmoja, jotka katoavat veden alle juuri kun niitä yrittää tarkastella. Jotkut sanovat, että järvi vaatii kunnioitusta; että jos tulee rantaan ylimielisenä, vesi muistuttaa ihmistä pienuudestaan. Se on sellaista pohjoista mystiikkaa, joka tekee paikasta kiehtovan. Ei välttämättä ole kyse kummituksista, vaan siitä kunnioituksesta, jota ihminen tuntee valtavan ja tuntemattoman luonnon edessä. Se on salaisuus, joka pysyy järven pohjassa, mutta tuntuu silti ihon pinnalla, kun sukellat kylmään veteen. Nyt kun olemme kulkeneet läpi historian ja myyttien, haastaisinkin teidät tekemään oman löytönne. Älkää vain katsoko tätä paikkaa, vaan tungekaa itsenne osaksi sitä. Menkää rantaan, kastakaa varpaanne ja tuntekaa se kylmyys, joka on peräisin syvältä maan uumenista. Kuunnelkaa, mitä metsä kuiskaa juuri nyt teille. Olipa kyseessä sitten historian havina tai vain hetken hiljaisuus, toivon, että vietätte täällä aikaa niin, että löydätte oman rauhanne. Kiitos, kun kuljitte mukanani tällä pienellä matkalla ajan halki. Nyt on teidän vuoronne nauttia Katumajärvestä.