Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy, katsoo ryhmää lämpimästi ja elehtii kädellään ympäröivää maisemaa. Ääni on rauhallinen, kutsuva ja hieman tarinankerronnallinen.)
Katsokaa ympärillenne. Tunnitteko te tämän ilmassa leijuvan kaipuun ja tietynlaisen melankolian? Me seisomme nyt paikassa, jossa suomen kieli löysi ensimmäistä kertaa todellisen, lihallisen äänensä. Kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla kaukaisen kirveen iskut metsässä tai kuulla, kuinka tuuli humisee samoissa puissa kuin Aleksis Kivi kerran kuunteli. Täällä ei ole kyse vain rakennuksista tai patsasta, vaan siitä näkymättömästä langasta, joka yhdistää meidät kaikki suomalaisuuden juurille. On jotain hätkähdyttävää siinä, miten yksi ihminen, joka oli sosiaalisesti täysin ulkopuolinen, onnistui vangitsemaan koko kansakunnan sielun paperille. Tervetuloa mukaan matkalle mieheen, joka oli liian edellä aikaansa.
Mutta mennäänpä syvemmälle siihen, kuka tämä mies oikeastaan oli. Kivi ei ollut mikään salonkien herra, vaan hän syntyi vaatimattomiin oloihin, missä työ oli kovaa ja elämä lyhyttä. Ajattele nyt 1800-luvun puoliväliä: suomen kieli oli tuolloin lähinnä maalaisten puhetta, ei kirjallisuuden kieltä. Kivi kuitenkin teki jotain mullistavaa. Hän ei kirjoittanut jäykästi tai oppikirjamaisesti, vaan hän toi teksteihinsä elävän puheen, ironian ja aidon inhimillisyyden. Kun hän kirjoitti Seitsemän veljeksen, hän ei vain kertonut tarinaa, vaan hän loi peilin, johon suomalainen saattoi ensimmäistä kertaa katsoa ja tunnistaa itsensä. Se oli kapinaa kynällä ja paperilla. Hän haastoi ajan normit ja toi esiin kansan huumorin ja itsepäisyyden, mutta samalla hän maksoi siitä kovan hinnan. Hänen nerokkuutensa nähtiin aikansa kriitikkojen silmissä vain sekavuutena tai jopa hulluutena.
Tässä kohtaa meidän on pysähdyttävä siihen tragediaan, joka tekee Kivistä myyttisen hahmon. On melkein raastavaa ajatella, että mies, joka antoi meille kielellisen identiteettimme, kuoli yksinäisyyteen ja köyhyyteen. Myytti kertoo miehestä, joka vaelsi sateessa ja kylmässä, hyljättynä niiltä, joita hän yritti valistaa. Salaisuus Kiven suurimmassa taistelussa ei ollut vain kirjallinen, vaan se oli taistelu mielenterveyttä ja yhteiskunnan torjuntaa vastaan. Hän oli kuin vieras omassa kotimaassaan. Kun hän lopulta nukahti ikuiseen uneen, hän oli lähes unohdettu. On ironista, että nykyään me rakennamme hänelle museoita ja pystytämme muistomerkkejä, vaikka hänen elinaikanaan hän olisi ollut onnellisempi, jos olisi vain saanut pienen määrän ymmärrystä ja lämpöä.
Nyt, kun me jatkamme matkaamme, haluan teidän pohtivan yhtä asiaa. Kun katsotte näitä näkymiä, miettikää sitä rohkeutta, jota vaaditaan, kun uskaltaa olla erilainen ja puhua totuutta, vaikka kukaan ei olisi valmis kuulemaan. Aleksis Kivi ei ollut vain kirjailija, hän oli silta, jonka yli me kaikki kuljimme kohti nykyistä suomalaisuuttamme. Toivon, että vietitte täältä mukillanne palasen sitä uteliaisuutta ja rohkeutta. Kiitos, että kuljitte tämän pienen historiallisen polun kanssani. Olkaa hyvät ja seurakaa minua, niin katsotaan vielä seuraava kohde.