Kivimäki

(Opas pysähtyy kivikkoiselle näköalapaikalle, kääntyy ryhmän puoleen ja levittää kätensä kohti avautuvaa maisemaa. Äänensävy on kutsuva, rauhallinen ja hieman salaperäinen.) Katsokaapa ympärillenne. Tuntuuko tuo tuuli kasvoillanne? Täällä Kivimäellä me ei olla vain luonnon keskellä, vaan me ollaan ikään kuin ajan solmupisteessä. Kun seisotte näillä karuilla kallioilla, on helppo unohtaa, että alapuolellamme sykkii nykyaikainen kaupunki kiireineen ja meluineen. Mutta tässä hetkessä, kun suljette silmänne, voitte melkein kuulla, kuinka metsä kuiskailee tarinoita, joita ei ole kirjoitettu mihinkään historiankirjaan. Tämä paikka on aina ollut tällainen: kova, kestävä ja hieman eristäytynyt. Se on kuin luonnon oma linnoitus, joka on tarkkaillut hiljaa kaikkea sitä muutosta, mitä täällä on tapahtunut vuosisatojen saatossa. Täällä ihminen tuntee itsensä pieneksi, mutta samalla osa jostain paljon suuremmasta. Jos mennään syvemmälle historiaan, niin pitää muistaa, että tällaiset korkeat kohdat eivät ole olleet vain kauniita maisemapaikkoja. Muinaisille asukkaille Kivimäen kaltaiset paikat olivat strategisia. Täältä on nähty vihollisen lähestyminen jo kaukaa, ja täällä on valvottu metsästysmaita ja kulkureittejä. Kun mietitään alueen geologiaa, nämä kivet ovat olleet täällä miljoonia vuosia ennen meitä, mutta ihmisen jälki on tullut myöhemmin. Täällä on kulkenut paimenia, metsästäjiä ja ehkäpä myös salakuljettajia, jotka hyödynsivät maaston vaikeakulkuisuutta piiloutuakseen viranomaisilta. Alue on nähnyt siirtymän primitiivisestä selviytymiskamppailusta kohti sivistystä, ja vaikka ympäröivä maailma on muuttunut kivikautisista työkaluista älypuhelimiin, nämä kalliot ovat pysyneet täsmälleen samoina. Ne ovat todistajia ajalle, jolloin luonnon rytmi määritteli ihmisen elämän, ei kello tai kalenteri. Mutta tiedättehän, että jokaisella tällaisella paikalla on myös sellainen puoli, jota ei löydy kartoista. Paikallisten vanhojen tarinoiden mukaan Kivimäki ei ole vain kiveä ja sammalta, vaan täällä on aina uskottu asuvan jotain näkymätöntä. On puhuttu maanhengetä, joka vartioi mäen rauhaa, ja sanottu, että tietyissä kuunvaiheissa täällä voi kuulla ääniä, joita ei pitäisi kuulua. Jotkut uskovat, että näiden kivien väliin on kätketty salaisuuksia, joita ei ole tarkoitettu löydettäväksi. Onko kyseessä vain kansanperinteiden luoma myytti vai onko täällä todella jotain, mikä vetää puoleensa ihmismieltä? Ehkäpä se on juuri tämä mystinen tunnelma, joka saa meidät tuntemaan olomme hieman levottomiksi, mutta samalla uteliaiksi. Se on se hienoinen värinä ilmassa, joka kertoo, ettei ihminen ole tämän paikan todellinen isäntä. Nyt kun me olemme imeneet itseemme tämän paikan hengen, haluankin haastaa teidät. Kun jatkamme matkaamme, älkää vain kävelkö, vaan yrittäkää kuunnella. Etsikää se kohta, jossa kallio tuntuu lämpimältä tai jossa tuuli muuttaa suuntaansa. Mietikää, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tälle mäelle, jos haluaisitte viestiä jotain tuleville sukupolville tuhannen vuoden päästä. Lähdetäänpä nyt hitaasti eteenpäin, mutta pysykää lähellä, sillä Kivimäki antaa paljastaa salaisuutensa vain niille, jotka osaavat kulkea siellä kunnioituksella. Seuraavaksi suuntaamme kohti sitä vanhaa tammea, jolla on oma, vielä hämärämpi tarinansa.