Janka Kollmann

*(Opas pysähtyy, ottaa rennosti kiinni ryhmän huomion ja katsoo ympärilleen, antaen katseensa viipyä rakennuksessa ja sen yksityiskohdissa. Ääni on syvä, kutsuva ja hieman salaliittomaiseen sävyyn vivahtava.)* Katsokaa tätä paikkaa. Tunnutteko te sen? Tämänlaisten rakennusten ympärillä leijuu aina tietty sähkö, sellainen hiljainen paino, joka kertoo meille, ettei täällä ole vain asuttu, vaan täällä on eletty ja koettu. Janka Kollmann ei ole vain nimi tai osoite; se on ikkuna maailmaan, joka on jo pitkälti kadonnut, mutta joka kieltäytyy täysin häviämästä. Kun seisomme tässä, voimme melkein kuulla kaukaisen vaunujen kolinan ja tuntea vanhan maailman pölyn ilmassa. Täällä aika tuntuu hidastuvan, ja jos suljete silmänne hetkeksi, voitte kuvitella itsenne vuosikymmenten taakse, aikaan, jolloin jokaisella kivellä ja jokaisella ovenkahvalla oli oma, tarkasti harkittu tarkoituksensa. Jos menemme syvemmälle historian kerroksiin, meidän on ymmärrettävä, mitä tällainen paikka edustaa. Janka Kollmann kantaa mukanaan sitä eurooppalaista porvarillista itsetuntoa ja arkkitehtonista kurinalaisuutta, joka määritti aikakautensa. Se ei ollut vain rakennus, vaan sosiaalinen näyttämö. Täällä on käyty keskusteluja, jotka ovat muovanneet ympäröivää kaupunkikuvaa, ja täällä on tehty päätöksiä, jotka ovat vaikuttaneet ihmisten elämiin kaukanakin täältä. Rakennuksen yksityiskohdat, nuo tarkat listat ja kulumat portaissa, kertovat tuhansista askelista. Ne kertovat nousuista ja laskuista, menestyksestä ja ehkäpä myös hiljaisesta epätoivosta. Kyse on siitä jatkumosta, jossa yksityinen elämä ja julkinen julkisivu kohtasivat. Historioitsijana minua kiehtoo erityisesti se, miten tällaiset kohteet selviytyvät suurista mullistuksista; sodista, poliittisista romahduksista ja kaupungistumisesta. Tämä paikka on kestänyt, koska se on ollut tarpeeksi vahva, mutta samalla tarpeeksi joustava mukautuakseen uusiin aikoihin. Mutta tiedättehan te, että viralliset historiankirjat kertovat vain puolipuolisen totuuden. Jokaisessa tällaisessa kohteessa on se puoli, jota ei kirjoiteta oppaiden sivuille. Janka Kollmannin ympärillä liikkuu tarinoita, jotka ovat enemmän myyttejä kuin faktoja, mutta silti ne ovat tärkeitä. Sanotaan, että täällä on kulkenut ihmisiä, joiden nimet on pyyhitty arkistoista, ja että seinien sisällä on säilynyt salaisuuksia, jotka eivät koskaan päässeet päivänvaloon. Onko täällä todella kätkettyjä tiloja tai kirjeitä, jotka odottavat löytäjäänsä? Paikallisten keskuudessa on aina kuiskattu tiettyjen kulmien olevan ”painavampia” kuin toisten. Se on se mystiikka, joka tekee tästä paikasta elävän. Se ei ole vain kiveä ja laastia, vaan se on kerrostuma inhimillisiä tunteita, kaipuuta ja kenties pientä määrää kapinaa järjestystä vastaan. Nyt, kun olemme imeneet itseemme tämän tunnelman, haluan teidän tekevän yhden asian. Katsokaa vielä kerran noita ikkunoita ja miettikää, kuka niistä on katsonut ulos sata vuotta sitten ja mitä hän on nähnyt. Älkää vain ohittako tätä paikkaa seuraavalla kerralla, vaan pysähtykää ja kysykää itseltänne, mitä tarinaa te itse kirjoittaisitte tähän ympäristöön. Historia ei ole vain menneisyyttä; se on pohja, jolle me rakennamme oman nykyhetkemme. Toivon, että vietitte tämän hetken mukananne ja että Janka Kollmann jää teille muistuttamaan siitä, että jokainen rakennus on itsessään yksi suuri, avaamaton kirja. Kiitos, kun kuljette mukanani historian poluilla.