Kuuntele opastus
(Opas pysähtyy museon pihalle, vetää syvään henkeä ja katsoo vierailijoita hymyillen. Ääni on rauhallinen, mutta innostunut.)
Tervetuloa ystävät, tervetuloa tähän hiljaiseen paikkaan, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Katsokaa ympärillenne. Nämä vanhat hirsiseinät, tuo tuoksu, jossa sekoittuvat tervattu puu ja vanha kankaiden pöly – se on juuri sitä, mitä kutsun historian hengitykseksi. Kun astumme sisään Kittilän kotiseutumuseoon, me emme vain kävele rakennuksesta toiseen, vaan me astumme sisään satojen vuosien takaiseen arkeen. Täällä Lapin karuus ja ihmisen sitkeys kohtaavat. Voitte melkein kuulla tuulenvireen ulkona ja kuvitella, miltä tuntui herätä talvikuukausina, kun pimeys ympäröi kaiken ja ainoa valonlähde oli uunin lämmin loimu. Täällä ei puhuttu turhia, vaan teot puhuivat puolestaan.
Jos katsomme syvemmälle näiden seinien taakse, me löydämme tarinan selviytymisestä. Kittilän historia on tarina ihmisistä, jotka oppivat lukemaan luontoa kuin avointa kirjaa. Täällä elämä ei ollut helppoa, mutta se oli rehellistä. Museon esineistö kertoo meille ajasta, jolloin jokainen lusikka, jokainen kangaspala ja jokainen työkalu oli arvokas. Mieti hetki niitä käsiä, jotka veistivät nämä esineet ja kutoivat nämä kankaat. Täällä kohdistui kaksi maailmaa: suomalaisten uudisasukkaiden ja saamelaisten kulttuuri. He elivät rinnakkain, vaihtoivat tavaroita ja tietoa, ja yhdessä he kesyttivät tämän vaativan erämaan. Näemme täällä, miten elinkeinot muuttuivat metsästyksestä ja kalastuksesta kohti maanviljelystä ja myöhemmin matkailua. Se on ollut hidas, mutta vääjäämätön matka kohti nykyisyyttä, ja jokainen esine täällä on kuin pieni palapelin palanen siitä suuresta kuvasta, joka on tehnyt Kittilästä sen mitä se on tänään.
Mutta historian hienoin puoli ei ole vain faktoissa, vaan niissä tarinoissa, joita ei kirjoitettu kirjoihin. Jokaisessa vanhassa talossa on omat salaisuutensa. Sanotaan, että täällä, näiden rakennusten välissä, asuu muistoja niistä, jotka eivät koskaan lähteneet. On kerrottu tarinoita metsänhengetään ja salaperäisistä kohtaamisista erämaassa, jotka opastivat eksyneitä kulkijoita takaisin kotiin. Jotkut sanovat, että jos pysähtyy hetkeksi ja kuuntelee tarkkaan, voi kuulla kaukaisen kellon kilinän tai kuiskauksia menneiltä sukupolvilta, jotka muistuttavat meitä nöyryyden tärkeydestä luonnon edessä. Se on se näkymätön lanka, joka yhdistää meidät tähän maahan. Se ei ole vain myyttiä, vaan se on tunnetta siitä, että olemme osa jotain paljon suurempaa ketjua.
Nyt minä kutsun teidät astumaan sisään ja kokeilemaan itse. Älkää vain katsoko esineitä, vaan yrittäkää tuntea niiden takana olevat ihmiset. Kun kosketatte puuta tai katsotte vanhoja valokuvia, kysykää itseltänne: kuka tämän piti kädessään ja mitä hän ajatteli? Historian suurin oppi on se, että vaikka maailma muuttuu, ihmisen perusasiat – rakkaus, työ ja koti – pysyvät samoina. Toivon, että viette täältä mukanne palasen tätä rauhaa ja kunnioitusta menneisyyttä kohtaan. Olkaa hyvä, astukaa sisään, ja annan teidän nyt löytää omat tarinanne tästä upeasta museosta.