Luku 1
*(Opas pysähtyy, kääntyy ryhmän puoleen ja elehtii kädellään kohti ravintolaa ja ympäröivää maisemaa. Äänensävy on lämmin, kutsuva ja hieman salaperäinen.)*
Katsokaa ympärillenne. Tunnetteko te tämän ilman? Se on sekoitus raikasta jokivettä, vanhaa puuta ja sellaista rauhaa, jota on vaikea löytää nykyajan kiireestä. Me seisomme nyt paikassa, jossa aika tuntuu hidastuvan. Ravintola Ulappasilta ei ole vain paikka syödä, vaan se on kuin elävä aikakone, joka antaa meille kurkistuksen siihen, miten täällä on eletty ja hengitetty vuosikymmenten ajan. Kun katsotte noita rakenteita ja kuulette veden liplatusta, voitte melkein kuvitella, kuinka täällä on kohdattu, naurettu ja kenties myös kuiskaillut asioita, joita ei ollut tarkoitettu kaikkien korville. Tervetuloa paikkaan, jossa historia ja nykyhetki kietoutuvat yhteen.
Jos mennään syvemmälle historiaan, niin täytyy ymmärtää, että silta ja sen ympäristö ovat olleet strategisesti tärkeitä. Ennen nykyisiä valtateitä ja betonisiltoja, tällaiset ylityspaikat olivat elämänlankoja. Ne olivat solmukohtia, joissa kauppiaat, talonpojat ja matkalaiset kohtasivat. Ulappasilta on kantanut mukanaan tarinoita ajalta, jolloin matkanteko oli hidasta ja jokainen pysähdys oli merkityksellinen. Rakennus itsessään heijastaa sitä perinteistä suomalaista rakennusperinnettä, jossa käytettiin sitä, mitä ympäriltä löytyi, ja jossa funktionaalisuus kohtasi kodikkuuden. Täällä on nähty sukupolvien vaihdot, sodat ja rauhan vuodet. Jokainen hirsipalkki ja lattialauta on imenyt itseensä tarinoita ihmisistä, jotka ovat täällä levänneet ennen matkansa jatkamista. Se on ollut turvasatama ja kohtaamispaikka, joka on säilyttänyt sielunsa, vaikka maailma ympärillä on muuttunut tunnistamattomaksi.
Mutta tiedättehän te, ettei mikään historiallinen paikka ole täydellinen ilman pientä mysteeriä. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskittu, että Ulappasillan ympäristössä liikkuu jotain, mitä ei voi selittää pelkällä historiakirjalla. Sanotaan, että tietyissä valoissa, juuri ennen hämärän laskeutumista, voi nähdä hahmoja, jotka eivät kuulu tähän aikaan. Jotkut uskovat, että täällä vaeltaa entisten matkalaisten henget, jotka jäivät odottamaan jotakuta, joka ei koskaan saapunut. Onko kyse vain mielikuvituksesta ja tunnelmallisesta hämärästä, vai onko tässä paikassa todella jokin sähköinen vire? Ehkä se on juuri tuo veden ja puun liitto, joka säilyttää muistoja tehokkaammin kuin mikään arkisto. Se tekee paikasta elävän; se saa meidät tuntemaan, ettemme ole täällä yksin, vaan olemme osa jatkumoa.
Nyt kun olemme käyneet läpi historian ja myytit, ehdotan, että annamme aistien ottaa vallan. Astukaa sisään, tunkaki puun tuoksu ja nauttikaa siitä rauhasta, jota tämä paikka tarjoaa. Kun istutte pöydän ääressä, pysähtykää hetkeksi ja miettikää, kuka on istunut samalla paikalla sata vuotta sitten. Mitä he ajattelivat? Mitä he toivoivat? Toivon, että vietätte täällä hienon hetken ja että Ulappasilta jättää teille samanlaisen jäljen sydämeen kuin se on jättänyt minulle. Olkaa hyvät, menkää ja kokekaa tämä elämys itse.
