Luku 1
(Opas pysähtyy ryhmän kanssa puiston reunalle, ottaa rennosti asennon ja katsoo ympärilleen hymyillen.)
Katsokaa ympärillenne. Täällä Kannupuistossa on jotain sellaista, mitä ei löydä kaupungin betoniviidakoista. Huomaatteko, miten ilma tuntuu täällä erilaiselta? Se on kosteampaa, tuoksuu mullalta ja vanhoilta puilta. Täällä luonto ei ole vain tausta, vaan se on osa tarinaa. Kun lapset juoksevat noiden leikkivälineiden välissä, he eivät vain leiki, vaan he liikkuvat kerrosten päällä. Meidän jalkojemme alla on vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja historiaa, joka on jäänyt piiloon sammalen ja havunneulasten alle. Tämä paikka on kuin pieni aikakapseli, jossa kaupungin kiire pysähtyy ja luonnon oma rytmi ottaa vallan. On helppo unohtaa, että täällä on käyty kovaa työtä ja eletty elämiä, jotka määrittivät sen, miltä meidän ympäristömme näyttää tänä päivänä.
Jos mennään syvemmälle historian puolelle, niin pitää muistaa, että tällaiset puistoalueet eivät syntyneet tyhjästä. Ennen kuin täällä oli kiipeilytelineitä ja hiekkalaatikkoja, tämä maa on ollut osa laajempaa kokonaisuutta, jossa ihminen ja luonto ovat neuvotelleet tilasta. Alueen nimi, Kannupuisto, viittaa hienovaraisesti menneeseen aikaan. Kannu voi viitata johonkin arkiseen, kuten vanhaan vesilähteeseen tai kenties johonkin paikalliseen tarinaan, joka liittyy maan muotoihin. Kaupunkihistoriallisesti tässä on nähty siirtymä villistä luonnosta hallitumpaan puistomaiseen ympäristöön, kun kaupunki on laajentunut ja ihmiset ovat kaivanneet hengähdyspaikkoja. Täällä on kuljettu polkuja, joita ei enää ole kartoissa, ja kenties täällä on levätty työpäivän jälkeen, kun ympärillä on vielä ollut enemmän metsää kuin taloja. Se on ollut paikka, jossa luonnonvoimat ja ihmisen tarpeet ovat kohdanneet, ja juuri se tekee tästä paikasta niin kerroksellisen.
Mutta tiedättekö, jokaisessa tällaisessa paikassa on myös se puoli, jota ei kirjoiteta virallisiin opaskirjoihin. Paikallisten keskuudessa on aina kuiskittu, että Kannupuiston juurevimmilla kohdilla, siellä missä puut kasvavat vinoon ja varjot tuntuvat syvemmiltä, asuu jotain näkymätöntä. Sanotaan, että täällä on ollut muinoin salaisia kohtaamispaikkoja, ehkäpä nuoria rakastavaisia tai salaisia sopimuksia tekeviä kauppiaita, jotka halusivat pysyä poissa uteliaiden silmistä. On olemassa tarina siitä, että puiston syvimmässä kolkassa on kohta, jossa aika tuntuu pysähtyvän. Jos pysähtyy oikeaan paikkaan ja kuuntelee tarkasti tuulen huminaa puunlehdissä, voi melkein kuulla menneiden sukupolvien naurua ja kuiskausta. Se on se puiston mystiikka, joka tekee leikkipaikan tunnelmasta jännittävän – se on yhtä aikaa turvallinen ja täynnä tuntemattomia salaisuuksia.
Nyt kun olemme kävelleet läpi historian ja myyttien, haastan teidät tekemään jotain. Älkää vain katsoko tätä paikkaa, vaan tuntekaa se. Menkää kokeilemaan puun kuorta, katsokaa sammalen vihreyttä ja miettikää, mitä te itse jättäisitte jälkeenne tähän puistoon tuleville sukupolville. Leikkipaikka on hieno, mutta sen todellinen taika on tässä ympäröivässä luonnossa. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi. Nyt on aika antaa puiston rauhan viedä mukanaan, ja katsotaan, mitä uusia tarinoita te löydätte täältä omasta uteliaisuudenne lähtiessä.
