Luku 1
*(Opas pysähtyy leikkipuiston reunalle, katsoo ympärilleen ja hymyilee lempeästi ryhmälle. Hän elehtii kädellään kohti ympäröivää luontoa ja veden välkettä.)*
Katsokaa ympärillenne. Täällä Päiväkoti Rannan leikkipuistossa aika tuntuu pysähtyvän, eikö vain? Kuulkaa, miten tuuli humisee puissa ja miten vesi liplattaa rantaan. Nykyään täällä kaikuu lasten nauru ja askelten kopina hiekalla, mutta jos suljette silmänne ja hengitätte syvään, voitte melkein tuntea sen vanhan, rauhallisen hengityksen, joka on tässä maastossa ollut läsnä jo vuosikymmeniä. Tämä ei ole vain paikka leikkiä, vaan tämä on pieni vihreä saareke, joka kantaa mukanaan muistoja ajasta, jolloin elämä kulki hitaammin ja ihminen oli tiiviimmässä syleilyssä luonnon kanssa. Täällä rannan ja metsän rajamaastossa on jotain sellaista maagista, mikä saa meidät kaikki tuntemaan olomme hieman pienemmiksi ja uteliaammiksi.
Jos menetään historian syvään päähän, niin tämä rannikkoalue on ollut strategisesti ja elinkeinollisesti äärimmäisen tärkeä. Ennen kuin täällä oli päiväkoti ja huoliteltuja leikkivälineitä, tämä maa on nähnyt kovan työn ja arjen selviytymisen. Rannat ovat olleet kulkuväyliä, ja metsät takaisin varastoja, joista on haettu polttopuita ja rakennusmateriaaleja. Voitte kuvitella, miten täällä on kuljettu raskaat kuormat selässä tai miten veden äärellä on valmisteltu verkkoja ja veneitä. Kaupungin kasvaessa monet tällaiset luonnonkauniit kolkkaukset on rakennettu umpeen, mutta tämä paikka on säilyttänyt sielunsa. Se on toiminut ikäänkuin muistina siitä, millainen ympäristö täällä on ollut ennen asfalttiviidakkoa. Täällä on kulkenut sukupolvia, ja jokainen puu on nähnyt, miten maailma ympärillä on muuttunut, vaikka veden liplattelu on pysynyt samana.
Mutta tiedättekö, jokaisella tällaisella vanhalla paikalla on myös omat salaisuutensa. Paikallisten tarinoiden mukaan täällä rannan ja metsän varjoissa on aina sanottu viipyilevän jotain, mitä ei voi täysin selittää. Sanotaan, että jos täällä on aivan hiljaista, voi kuulla kaukaisia ääniä menneisyydestä, kuin vanhojen kalastajien tai metsästäjien kuiskauksia. On myös legenda, jonka mukaan täällä on joskus kulkenut salaisia polkuja, jotka johtivat paikkoihin, joita ei löydy nykyisistä kartoista. Ehkä se on vain mielikuvitusta, mutta kun katsoo noita vanhojen puiden kierteisiä juuria, tulee tunne, että ne vartioivat jotakin arvokasta. Ehkä se on vain rauhan tunne, tai ehkä täällä todella asuu luonnon oma henki, joka pitää huolta siitä, että lapset oppivat tässä puistossa kunnioittamaan metsää ja vettä.
Nyt kun olemme pysähtyneet hetkeksi historian äärelle, haluaisin teidät kokeilemaan jotain. Menkää jokainen omillanne, vain muutaman askeleen päähän, ja koskettakaa jotakin elävää: puun kuorta, sammalta tai kiven kylmää pintaa. Tunnustelkaa sitä yhteyttä, joka meillä on tähän maahan. Kun palaatte takaisin, miettikää, mitä te haluaisitte jättää perinnöksi seuraavalle sukupolvelle tälle samalle rannalle. Kiitos, että kuljitte kanssani tämän pienen aikamatkan läpi. Toivon, että jatkatte matkanne täällä Päiväkoti Rannan puistossa arvostuksella, sillä jokainen askel hiekalla on askel historian ja tulevaisuuden välissä.
